Hevospalloa ja tiilenpäitä

Pari kuvaa viime viikonlopulta vielä. Kävimme nimittäin myös moikkaamassa JB:n hevosta. Kyseinen humma on rodultaan amerikkalainen lämminverinen. Hepo toimi aikaisemmin kisahevosena*, mutta myytiin hitautensa vuoksi eteenpäin. JB ihastui hevosen (anteeksi, kyseisen eläimen nimi oli aivan liian pitkä ja arabiankielinen, jotta voisin sen muistaa) siroon ulkonäköön ja sähäkkään luonteeseen. Sähäkkä, nopeasti syttyvä luonne oli tärkeä, sillä JB harrastaa hevospalloa.

Vaikka suvussani hevosihmisiä riittää, itse olen ollut lähikosketuksessa hevosjuttuihin viimeksi parikymmentä vuotta sitten. En siis tiedä, mikä on in ja pinnalla suomalaisessa hevosmaailmassa. Ranskassa nouseva suosikki on kuulemma juuri horseball eli hevospallo. 

Tiivistetysti kyseessä on vauhdikas, koripalloa muistuttava pallopeli, jota pelataan ratsain. Meno näyttää hurjalta, mutta JB vakuutti, että hevoset ovat hyvällä hoidolla. Laji vaatii erittäin hyvää yhteistyötä ja -ymmärrystä hevosen ja ratsastajan välillä, eikä masentunut tai vastentahtoinen hevonen siksi pärjää lajissa.



Nopeatempoisuutensa ja suhteellisen simppelien sääntöjensä ansiosta laji on mielenkiintoista seurattavaa, mutta olympialajiksi asti se ei vielä ole edennyt. 

Tallikavereita

Hilpeä tallikoira, joka oli sekoitus saksanpaimekoiraa, vasikkaa ja jotain molossityyppistä rotua.

Hevospallosta tiilenpäihin: en tiedä heijastaako se sisäistä tamperelaisuuttani, mutta olen koko ikäni ollut ihastunut vanhaan punatiileen. Indressä vanhaa punatiiltä riitti niin katoissa kuin seinissäkin. Moni talo oli rakennettu myös kokonaan kivistä. 

Kun aikoinaan vierailin ensimmäistä kertaa ranskalaisella maaseudulla, olin vakuuttunut, että siellä asui köyhää väkeä. Sittemmin olen oppinut, että hieman rujon rustiikkiset seinät kätkevät usein sisäänsä arvokalusteita ja kallista elektroniikkaa. Kuten joku reissun aikana kärjisti: "Täällä köyhät rakentavat uuden talon. Varakkaammilla on sukutila tai varaa ostaa vanha rakennus".

Toki todellisuudessa vähävaraisuutta riittää myös Ranskan maaseudulla.

Ihastuin ikihyviksi JB:n 1800-luvulta peräisin olevan talon hirsirakenteisiin ja tiilipintoihin.

Erityisesti ihastuin keittiön punaisenkirjavaan kivikaakelilattiaan, josta näkyvät sukupolvien jalanjäljet.

Vaikka rakennus oli hieno, joukossa oli joitain yksityiskohtia, jotka paljastivat, että kyseistä huushollia asutti poikamies. Löysin nimittäin nurkasta mittavan hämähäkinseitin, jonka laidalla kuikuili elämää suurempi hämähäkki. 

Ensimmäinen reaktioni oli "Kill it with fire!", mutta JB kehotti jättämään lemmikkinsä rauhaan.

Hämähäkin nimi oli kuulemma Séraphine, ja hän oli asuttanut eteisen nurkkaa kolmisen kuukautta.

Taitaa olla tullut aika ilmoittaa JB paikalliseen Maajussille morsian -sarjaan. Heti ensi kaudelle.

*En itse asiassa tullut kysyneeksi missä lajissa, oletin että laukkakilpailuissa.