Hääjuhlintaa Keskiylängöllä

Viikonloppuna suuntasimme Keskiylängölle juhlimaan miehen lapsuudenkaverin häitä.

Hääauton virkaa toimitti rättisitikka.

Ranskalaisissa häissä pakollinen osuus on mairie eli kaupungin-/kunnantalo, jossa pormestari vihkaisee parin. Mairien osuus pitää siis hoitaa, vaikka päälle järjestettäisiin kirkkohäät.

Valokuvaaja ikuisti hääparin ja todistajat mairien pihassa.

Koska kylän mairie oli pikkuruinen, kaikki kolmisensataa vierasta eivät sinne mitenkään olisi mahtuneet. Jäin siis suosiolla pihalle nauttimaan paahtavasta helteestä.

Kun pari oli virallisesti vihitty, vieraat siirtyivät jalan muutaman sadan metrin päässä odottavalle kirkolle.

Nämä olivat elämäni ensimmäiset kirkkohäät Ranskassa, joten päätin mennä sisään asti - kirkkoonkaan eivät kaikki sisään mahtuneet. Ja moni tuntui jäävän ulkopuolelle ihan mielellään.

Kylän 1400-luvulta peräisin oleva kirkko oli pieni, kaunis ja yksinkertainen. Kirkko on lähinnä juhlakäytössä, mutta kelloja soitetaan yhä kahdesti päivässä: aamulla kello 7 sekä keskipäivällä. Näin pelloilla työskentelevät maajussit osaavat palata kotiin patojen ääreen oikeaan aikaan.

Syystä tai toisesta odotin jotain luterilaista hääseremoniaa muodollisempaa. Nämä häät olivat kuitenkin jokseenkin epämuodolliset. Kirkossa ei esimerkiksi ollut urkuja, vaan musiikki (mm. Edith Piafin Hymne à l'amour ja jotain tuntemattomaksi jäänyttä ranskalaista iskelmää) soitettiin CD-soittimelta. DJ:nä toiminut henkilö ei ollut aivan ajantasalla: kappaleet alkoivat puolesta välistä ja loppuivat yhtä töksähtäen. Volyymi oli joskus liian kovalla, toisinaan taas liian pienellä. Väliin soitettiin väärää kappalettakin. Vieraat nauroivat makeasti, mutta morsiamen hymy oli hieman kireä.

Keskeisin tunnelmanluoja oli kuitenkin curé eli pappi, joka oli varsinainen persoona. Häät alkoivat myöhässä, sillä pappi oli ollut paikallisten metsästäjien järjestämällä aterialla. Kun hääväki oli kärvistellyt lähes 40 'C:n tienoille kivunneessa paahteessa puolisen tuntia yli suunnitellun alkamisajan, pihaan kurvasi hilpeä pappi, joka posket ruokajuomista punoittaen kertoi metsästäjien aseella uhaten käskeneen jäämään aterian loppuun asti. 

Seremonian alkupuolella pappi nauratti yleisöä pilkkaamalla turhantärkeitä pariisilaisia, jotka eivät tiedä mitään Oikeasta Elämästä. Kun seurakunnan aamen ei kaikunut tarpeeksi kovaa, seurasi rock-konserttihenkinen hengennostatustuokio: 
"En kuullut, kuinka?" 
"Aamen!" 
"Ei kuulu vieläkään!"
"AAMEN!"

Curén kesäiset työkengät.

Ennen häitä pappi poikkesi morsiusparin kotona valmistelutilaisuuksissa, jotka pidettiin parin töiden vuoksi varhain aamulla, siis ennen kello kahdeksaa. Pappia ei kuulemma saanut kertaakaan ulos talosta ennen kuin hänelle oli tarjottu kaksi lasillista "jogurttia" eli pastista ilman laimennusta (vettä tai jäitä).

Häiden kirkko-osuuden käsiohjelma.

Kuten yllä mainitsin, maistraattiosuus on se ranskalaisten häiden virallinen osuus. Mutu-tuntumalla sanoisin, että aika harva järjestää sen lisäksi kirkko-osuutta. Toisekseen oman ikäpolveni katolilaisuuteen kastetuista ranskalaisista valtaosa tuntuu olevan kastettu ihan vain koska uskovaiset isovanhemmat sitä aikoinaan vaativat.

Näissä häissä pariskunta oli asunut yhdessä teinivuosista asti, ja lapsiakin oli siunaantunut jo kolme tomeraa poikaa. En tiedä oliko syynä isovanhempien vaatimus, mutta samalla kirkkokäynnillä kastettiin myös pojat.

Pariskunnan kastetut pojat kuulemma pitivät remakasta papista, sillä hän tiesi kaiken rugbystä ja jalkapallosta.

Nuorimmainen vakavana kastemaljan ääressä.

Kirkkotilaisuus häineen ja kasteineen kesti puolisentoista tuntia, minkä jälkeen siirryttiin pihamaalle ottamaan vastaan tuoretta avioparia.

Kirkon pihassa nuokkui mirabelle- eli luumupuu. Korkealla rinnepaikalla sijaitsevalta kirkolta avautuu näkymä satojen kilometrien päässä siintäville vuorille. Ohikulkeneen häävieraan kysymys tätä kuvaa ottaessani: "Mitä, eikö teillä Suomessa ole puita?".

Riisin sijaan hääparin niskaan satoi paperisydämiä ja höyheniä.

Vitivalkoinen pariisinsuomalainen erottui huutomerkkinä kauniisti päivettyneiden paikallisten joukosta.

Kirkosta siirryttiin autoilla muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle leirintäalueelle, jossa järjestettiin vin d'honneur eli cocktail/alkumalja, jonka ohella tarjoillaan pientä purtavaa.

Luumua ja ilmakuivattua kinkkua

Kuten usein on tapana, kaikkia viralliseen seremoniaan ja vin d'honneuriin kutsuttuja ei oltu kutsuttu illalliselle. Näihin juhliin kutsutuista noin kolmestasadasta vieraasta muutama kymmen jatkoi illalliselle. Me suuntasimme kaveripariskunnan kanssa muualle grillailemaan ja nauttimaan ilta-auringosta.