Huutelijat

Päivänä muutamana seisoskelin metrolaiturilla iltaruuhkan aikaan iPodiin ja ajatuksiini uppoutuneena, kun vastapäiselle laiturille saapui hieman rehvakkaan oloinen mies kitara selässään. Miehen huomio kiinnittyi välittömästi parikymppiseen nuoreen naiseen, joka lueskeli pokkaria yksikseen. 

"Ah mademoiselle! Olettepa hurmaava! Todella kaunis! Mitkä upeat hiukset! Oh la laaah..."

Aiheeseen liittymätön kuvitus Hollanden tunnetuksi tekemästä Tullesta ja lähiympäristöstä

Nuoren naisen ilmekään ei värähtänyt, vaan pokkarin sivut kääntyivät entiseen tahtiin. Aikansa yritettyään kitaramies luovutti ja istahti alas tuolille. Tuolloin pienen matkan päästä tilannetta seurannut nuorehko nainen purjehti paikalle huikean kiharaista afroaan ravistellen:

"Rahlala! Mitäs tämä nyt oli olevinaan? Miksi ette yritä iskeä minua? Enkö minä mielestänne ole kaunis? Mikäs minussa on sitten vikana?"

Kitaramiehen rehvakkuus oli tiessään. Kyyristellen hän mutisi jotain epäselvää kieltämättä näyttävän, käsillä raivokkaan naisellisesti huitovan neitosen edessä. Tässä vaiheessa metroni valitettavasti saapui ja tilanteen loppuratkaisu jäi minulta näkemättä.

Bock eli 15 cl:n olut. Minioluen tausta-ajatuksena kuulemma on, että voidaan rauhassa käydä yksillä tai kaksilla ja ajaa sitten vuoristoteitä takaisin kotiin. "Jos otat et aja" ei ole vielä(kään) ihan täysin iskostunut ranskalaiseen kulttuuriin.

Näiden huutelijoiden verbaaliakrobatiasta* on varmaan päässyt nauttimaan käytännössä jokainen (nuorehko) Ranskaan eksynyt nainen. Itse kärsin näistä erityisesti vaihtoaikana Bordeaux'ssa, mutta jonkin verran myös myöhemmin Pariisissa. Huutelut ovat kohdallani selvästi vähentyneet samaa vauhtia kuin madame on korvannut mademoisellea ihmisten puhutellessa minua. Olen ilmeisesti rupsahtanut aikuistunut. Tai sitten huutelijakarkoitusilmeeni (ns. v-mäinen mulkaisu) on jalostunut äärimmilleen ja toimii jo ennen huutelun alkamista.

Tämä v-mäinen mulkaisu on pitänyt kehittää, sillä tavallinen kohtelias "ei" ei näitä takiaispalloja hetkauta. Vielä vähemmän kaikenlaiset tekosyyt, kuten "minulla on mies ja kolme lasta", "olen lesbo" tai "en puhu ranskaa"- nämä kaikki vain innostavat tätä takiaispallotyyppiä. Tehokkainta on liimata kasvoille vihamielinen ilme ja ignoorata heidän olemassaolonsa.

Jos kuitenkin vahinko on jo käynyt ja olet joutunut keskusteluyhteyteen mainitunlaisen hyypiön kanssa, eräs kätevä ratkaisu paeta tilanteesta on antaa puhelinnumero. Kunhan se ei ole omasi. Klassinen vaihtoehto on keksiä joku numerosarja omasta päästä. Toinen vaihtoehto on hyödyntää radioasema Funradion palvelua, jonka ideana on antaa takiaiselle radioaseman puhelinnumero omana numerona. Kun tyyppi sitten soittaa numeroon, puhelu päätyy vastaajaan, jonne nämä ns. relou-tyypit** sitten jättävät usein varsin omalaatuisia viestejään. Parhaat soitetaan radiossa. Muutamia näytteitä voi kuunnella täällä. Osa tyypeistä on viestien perusteella puhtaasti epämiellyttäviä stalkkareita, mutta joukossa on myös aika surullisia tarinoita, kuten esim. nainen, joka kehottaa jättämään miehensä rauhaan - vaikka kyseinen mies oli ilmiselvästi itse rasittava jahtaaja, josta tämä toinen nainen halusi nimenomaan eroon.

Olen aina ihmetellyt näiden jäppisten motiiveja. Mitä hyötyä huutelusta on? Onko tarkoituksena yrittää nöyryyttää ja alistaa naista puolihävyttömyyksillä vai ihan aidosti iskeä naisia? Ja jos tavoitteena on tosiaan naisten iskeminen, kuinka yksinkertainen täytyy nuorukaisen olla, jotta hän voi kuvitella tekniikan toimivan? 

Niin... Itse asiassa ilmeisesti tällä "huutelen kaikille ohikulkijoille" -tekniikalla tärppää aina silloin tällöin. Hämmästelin näitä huutelijatyyppelöitä nimittäin joskus ääneen pohjoismaiselle, vaalealle neitoselle, jonka tiesin suorittaneen korkeakouluharjoittelunsa Ranskassa. 

Neitonen puhahti:

"No niinpä! Kovasti ne huutelevat, mutta sitten kun niiden kanssa lähtee kahville, niillä ei olekaan enää mitään sanottavaa!"

Voin vain kuvitella sitä kulttuurien välistä kolahtelua, kun hämmentynyt machoilija ja pohjoismainen toiminnan nainen yrittävät iskufraaseja pidemmälle keskustelussa. 

Mutta itse tekniikkahan on tuottoisa, jos edes yksi tuhannesta lähtee treffeille asti.

Ken ei tähän mainittuun miestyyppiin ole vielä törmännyt, voi vilkaista esimerkkiä lajityypin kevytversiosta oheisesta videosta. Kyseessä on lyhytelokuva Quais de Seine, joka on osa Paris, je t'aime -elokuvaa. Valitettavasti en onnistunut löytämään laadukkaampaa versiota englanninkielisillä tekstityksillä (muissa löytämissäni käännökset oli tehty päin honkia).

Pääosissa söpöstelevät henkäyksen herkät Leila Bekhti ja Cyril Descours. Pätkässä vilahtavat Seinen rannan lisäksi Jardin des Plantes ja Pariisin moskeija.


*Sarkasmia. Toim. huom.

**Relou on nuorison käyttämää "verlania". Alkuperäinen muoto on lourd (raskas, puhekielessä myös rasittavasta ihmisestä), josta kuperkeikkaa heittämällä saadaan relou.