perjantai 24. elokuuta 2012

Huutelijat

Päivänä muutamana seisoskelin metrolaiturilla iltaruuhkan aikaan iPodiin ja ajatuksiini uppoutuneena, kun vastapäiselle laiturille saapui hieman rehvakkaan oloinen mies kitara selässään. Miehen huomio kiinnittyi välittömästi parikymppiseen nuoreen naiseen, joka lueskeli pokkaria yksikseen. 

"Ah mademoiselle! Olettepa hurmaava! Todella kaunis! Mitkä upeat hiukset! Oh la laaah..."

Aiheeseen liittymätön kuvitus Hollanden tunnetuksi tekemästä Tullesta ja lähiympäristöstä

Nuoren naisen ilmekään ei värähtänyt, vaan pokkarin sivut kääntyivät entiseen tahtiin. Aikansa yritettyään kitaramies luovutti ja istahti alas tuolille. Tuolloin pienen matkan päästä tilannetta seurannut nuorehko nainen purjehti paikalle huikean kiharaista afroaan ravistellen:

"Rahlala! Mitäs tämä nyt oli olevinaan? Miksi ette yritä iskeä minua? Enkö minä mielestänne ole kaunis? Mikäs minussa on sitten vikana?"

Kitaramiehen rehvakkuus oli tiessään. Kyyristellen hän mutisi jotain epäselvää kieltämättä näyttävän, käsillä raivokkaan naisellisesti huitovan neitosen edessä. Tässä vaiheessa metroni valitettavasti saapui ja tilanteen loppuratkaisu jäi minulta näkemättä.

Bock eli 15 cl:n olut. Minioluen tausta-ajatuksena kuulemma on, että voidaan rauhassa käydä yksillä tai kaksilla ja ajaa sitten vuoristoteitä takaisin kotiin. "Jos otat et aja" ei ole vielä(kään) ihan täysin iskostunut ranskalaiseen kulttuuriin.


Näiden huutelijoiden verbaaliakrobatiasta* on varmaan päässyt nauttimaan käytännössä jokainen (nuorehko) Ranskaan eksynyt nainen. Itse kärsin näistä erityisesti vaihtoaikana Bordeaux'ssa, mutta jonkin verran myös myöhemmin Pariisissa. Huutelut ovat kohdallani selvästi vähentyneet samaa vauhtia kuin madame on korvannut mademoisellea ihmisten puhutellessa minua. Olen ilmeisesti rupsahtanut aikuistunut. Tai sitten huutelijakarkoitusilmeeni (ns. v-mäinen mulkaisu) on jalostunut äärimmilleen ja toimii jo ennen huutelun alkamista.

Tämä v-mäinen mulkaisu on pitänyt kehittää, sillä tavallinen kohtelias "ei" ei näitä takiaispalloja hetkauta. Vielä vähemmän kaikenlaiset tekosyyt, kuten "minulla on mies ja kolme lasta", "olen lesbo" tai "en puhu ranskaa"- nämä kaikki vain innostavat tätä takiaispallotyyppiä. Tehokkainta on liimata kasvoille vihamielinen ilme ja ignoorata heidän olemassaolonsa.




Jos kuitenkin vahinko on jo käynyt ja olet joutunut keskusteluyhteyteen mainitunlaisen hyypiön kanssa, eräs kätevä ratkaisu paeta tilanteesta on antaa puhelinnumero. Kunhan se ei ole omasi. Klassinen vaihtoehto on keksiä joku numerosarja omasta päästä. Toinen vaihtoehto on hyödyntää radioasema Funradion palvelua, jonka ideana on antaa takiaiselle radioaseman puhelinnumero omana numerona. Kun tyyppi sitten soittaa numeroon, puhelu päätyy vastaajaan, jonne nämä ns. relou-tyypit** sitten jättävät usein varsin omalaatuisia viestejään. Parhaat soitetaan radiossa. Muutamia näytteitä voi kuunnella täällä. Osa tyypeistä on viestien perusteella puhtaasti epämiellyttäviä stalkkareita, mutta joukossa on myös aika surullisia tarinoita, kuten esim. nainen, joka kehottaa jättämään miehensä rauhaan - vaikka kyseinen mies oli ilmiselvästi itse rasittava jahtaaja, josta tämä toinen nainen halusi nimenomaan eroon.




Olen aina ihmetellyt näiden jäppisten motiiveja. Mitä hyötyä huutelusta on? Onko tarkoituksena yrittää nöyryyttää ja alistaa naista puolihävyttömyyksillä vai ihan aidosti iskeä naisia? Ja jos tavoitteena on tosiaan naisten iskeminen, kuinka yksinkertainen täytyy nuorukaisen olla, jotta hän voi kuvitella tekniikan toimivan? 

Niin... Itse asiassa ilmeisesti tällä "huutelen kaikille ohikulkijoille" -tekniikalla tärppää aina silloin tällöin. Hämmästelin näitä huutelijatyyppelöitä nimittäin joskus ääneen pohjoismaiselle, vaalealle neitoselle, jonka tiesin suorittaneen korkeakouluharjoittelunsa Ranskassa. 

Neitonen puhahti:

"No niinpä! Kovasti ne huutelevat, mutta sitten kun niiden kanssa lähtee kahville, niillä ei olekaan enää mitään sanottavaa!"

Voin vain kuvitella sitä kulttuurien välistä kolahtelua, kun hämmentynyt machoilija ja pohjoismainen toiminnan nainen yrittävät iskufraaseja pidemmälle keskustelussa. 

Mutta itse tekniikkahan on tuottoisa, jos edes yksi tuhannesta lähtee treffeille asti.





Ken ei tähän mainittuun miestyyppiin ole vielä törmännyt, voi vilkaista esimerkkiä lajityypin kevytversiosta oheisesta videosta. Kyseessä on lyhytelokuva Quais de Seine, joka on osa Paris, je t'aime -elokuvaa. Valitettavasti en onnistunut löytämään laadukkaampaa versiota englanninkielisillä tekstityksillä (muissa löytämissäni käännökset oli tehty päin honkia).

Pääosissa söpöstelevät henkäyksen herkät Leila Bekhti ja Cyril Descours. Pätkässä vilahtavat Seinen rannan lisäksi Jardin des Plantes ja Pariisin moskeija.


*Sarkasmia. Toim. huom.

**Relou on nuorison käyttämää "verlania". Alkuperäinen muoto on lourd (raskas, puhekielessä myös rasittavasta ihmisestä), josta kuperkeikkaa heittämällä saadaan relou.

14 kommenttia:

  1. Riina hyvä, älä ota tätä väärin, mutta sieluni silmin näin elävästi karkotekatseesi. Jotkut asiat vaan tulee jo geeneistä... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillain on geeneissä huippuälyä, joillain musikaalisuutta. Kolmansille taas geenit ovat lahjoittaneet v-mäisen mulkaisuilmeen. Mutta ei käy lahjahevosen suuhun katsominen. :D

      Poista
  2. Hörähtelen tässä keskustelullenne kommenttiboksissa.

    Saitko idean siitä S. Peetersin belgidokkarista?
    Sen päälle mulle linkitettiin tämä pätkä: http://youtu.be/N04STnLLkCk
    ja tuo on jopa melko hauska, vaikka mulla onkin yleensä vaikeuksia suhteutua ranskalaiskoomikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain idean itse asiassa Leroy Merlinin kotikuljetusukkeleista, jotka eivät juuri ehtineet asiakaspalvelemaan, kun oli kiire kuikuilla ohi kulkeville minihamepimuille. Taidan kirjottaa noista kuljetushemmoista tai siis kotiinkuljetuksista oman postauksen, on tässä tullut viime päivinä kohdattua monenlaista lähestymistapaa siihen(kin) hommaan. :P

      Kiitos linkistä, oli muuten monta osuvaa pointtia. :D Nyt nuo naurattavat, kun tuo peräänhuutelu ei ole enää jokapäiväistä riesaa. ;)

      Poista
  3. Pohjois-Euroopassa tuollaiseen ei todellakaan törmää. Ranskasta minulla ei ole kokemuksia, mutta muutama vuosi sitten työmatkalla Italiassa me kaksi suomalaisnaista kuulimme aika paljon huutelua ja vihellyksiä kadulla kulkiessa. Kumpikaan meistä ei ole blondi, mutta ulkomaalaisen näköisiä olimme varmasti. Työkaverini päätti kerran lähteä leikkiin mukaan ja vilkutti huutelijalle. Tämäpä alkoikin kääntää autonsa rattia meidän suuntaamme, jolloin meille tuli kiire karkuun. Kielsin kaveriani enää vilkuttelemasta ja hän oli samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ettei noista tyyppelöistä ja niiden motiiveista tiedä. Varmaan on tullut vuosien saatossa mulkoiltua monelle kiltille ja mukavalle tyypille - mutta ei voi mitään. Itsesuojeluvaisto helpottaa kuitenkin elämää huomattavasti. :)

      Poista
  4. Mainio kirjotus, sulla on silmää arkipäivän jutuille! Välillä tarvitaan näitä karkotuskatseita.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos! :) Usein on helpompaa näyttää vähän raivokkaalta kuin vaikkapa eksyneeltä. Vastapainoksi kotona ja kavereiden kesken pitää nauraa paljon, etteivät raivorypyt jumitu kasvoihin.

      Poista
  5. Tuo äärimmäisen tympääntynyt ja äkäinen ilme on kyllä elinehto Pariisissa, jos haluaa kävellä rauhassa, ja ilmeisesti se myös erottaa Pariisissa enemmän liikkuneen turistista, sillä tuo ilme naamalla eivät Eiffelin tornien myyjät kilautelleet minulle enää tai rannekkeiden sitojat hyökänneet kimppuun Montmartrella.
    Minulla on nyt toinen päivä Suomessa takana, ja on kyllä ihanaa kävellä kadulla ilman, että joka nurkassa joku vähintään tuijottaa ällöttävän limainen katse silmissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten niin totta, että sama ilme tehoaa turistikaupustelijoihin ja -huijareihin.

      Mites blogisi tulevaisuus, aiotko jatkaa sitä Suomessa vai arkistoitko Pariisi-blogiksi?

      Poista
  6. Itsekin opin aika hyvän ilmeen parin viikon Pariisissa asumisen jälkeen. Aina ei kyllä sekään toiminut ja sit piti vaan oppia kävelemään katse koko ajan maassa. Mutta harmi etten silloin tiennyt tosta radion puhelinnumerosta, ihan loistava idea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo numero on tosiaan mahtava idea, mä olisin myös tarvinnut sitä aikoinaan Bordeaux'ssa. :)

      Poista
  7. Hahaa, olinkin missannut tämän postauksen, tämä oli hauska lukea. Erityisesti tuo pohjoismaisen toiminnan naisen puuskaus hymyilytti. :)

    Pahimmat tuollaiset kadullahuutelut olen itse kohdannut Marokossa, Egyptissä ja Turkissa. Marokossa ja Egyptissä olin vielä niin nuori, etten oikein osannut suhtautua huuteluun, mutta Turkissa otin minäkin tuon v-ilmeen naamalleni ja sanaakaan pukahtamatta kävelin miehistä ohi. Yksi sitten juoksi perään vihaisena ja alkoi sättimään minua, että eikö minulla ole mitään käytöstapoja kun en hyvänpäiväntoivotukseen vaastaa! Kieltämättä mies oli toivottanut lähinnä hyvää päivää (ja lisännyt toki loppuun "beautiful lady"...), mutta teki mieli tiuskaista takaisin, että ei kyllä meilläpäin ole tapana, että vanhemmat miehet huikkailevat hyvää päivää nuorelle yksin liikkuvalle tuntemattomalle naiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, juuri nuo ovat ärsyttävimpiä, jotka katsovat oikeudekseen suuttua, kun ei lähde heidän huuteluunsa mukaan. Minulta tuli tässä kauppareissulla päivänä muutamana joku (ihan siistin oloinen) miekkonen kyselemään tupakkaa. Sanoin, ettei ole. Suomalaisittain ihan normaalisti, täkäläisittäin ehkä sitten vähän kuivakasti. Noh, mies katsoi asiakseen seurata perässäni: "Nooo mutta madame! Kylläpä te olette EPÄMIELLYTTÄVÄ! Minä vaan kysyin ihan ystävällisesti, olisiko teillä tupakkaa! Olisin MAKSANUT!"

      Öh, en tiedä miksi hän oli niin vakuuttunut, että minulla olisi tupakkaa...? Ja se maksaminenkaan ei paljoa lämmittänyt, kun ei ollut mitä myydä... Ja miksi minun pitäisi olla muka jotenkin erityisen ystävällinen satunnaisille tupakanostajille, kun en kerran tupakkaa edes myy?

      Minussa heräsi ihan järjestön raivo tuota äijää kohtaan: Yritän kaikessa rauhassa käydä kaupassa ja tyyppi katsoo asiakseen hyökkiä sättimään syyttä suotta. Sain kuitenkin itseni hillityksi ja huitaisin vain "talk to the hand" -kädellä miehen suuntaan. Kuten sinäkin blogissasi kirjoitit, kohdalle voi osua yllättäviä murhanhimoisia sekopäitä, kaikissa hulluus ei näy niin selvästi päälle päin... :/

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.