"Mais c'est maman..."

Istuimme iltaa päivänä muutamana tuttavapariskunnan luona. Jossain jälkiruoan tienoilla puhe kääntyi tulevan äitienpäivän kunniaksi äiteihin ja etenkin anoppeihin. Pariskunnan nainen huokaili vaativaa anoppiaan ja ihmetteli miehelleen, miksei tämä koskaan pidä hänen puoliaan. 

Pariskunnan mies katsoi vaimoaan silmät ymmyrkäisinä: "Mutta kun se on äiti..."

Totuuden nimissä on silti sanottava, etteivät kohtaamani ranskalaismiehet ole italialaisten tai espanjalaistenkaan veroisia mammanpoikia. 

Vahvoja naispersoonia Ranskasta ei kuitenkaan puutu.

Miehen isoisä esimerkiksi oli veitikka, joka vielä yhdeksänkymppisenä metsästysvimmassaan ampui naapurin tarhasta karanneet fasaanit ja ajoi haulikko kourassa oveltaan kiertolaiset, jotka olivat luulleet tulleensa ryöväämään heiveröistä vanhusta. Vapaa-aika kului kylän baarissa muita kylänmiehiä hauskuuttaessa. Vaan kun rouvansa päätti, että kotiintulon hetki oli koittanut, hän nouti miehensä baarista korvasta pitäen. Baarin äijät seurasivat noutopuuhia vain hipihiljaa vierestä, katsekontaktia vältellen.

.
Hiljattaisen tutkimuksen mukaan 54 % ranskalaisäideistä kokee olevansa pikemminkin perheenpäitä kuin kotirouvia: he tekevät taloudessa kaiken ansaitsemisesta kotitöihin. Valtaosa ranskalaisnaisista käy nykyään palkkatöissä siinä kuin miehensä. Tasa-arvo ei kuitenkaan ole ulottunut kotitöihin: ranskalaisnaiset kuluttavat lasten- ja kodinhoitoon päivittäin keskimäärin huimat neljä tuntia. Ranskalaismiehiltä kului kotitöihin noin puolet tästä ajasta. Lapset näyttäisivät yhä olevan Ranskassa naisten vastuulla; miehet kuluttivat lastenhoitoon päivittäin keskimäärin vajaan vartin.

Ranskassa naisten rooli on murroksessa, mutta sukupuoliroolit ovat yhä vahvempia kuin Suomessa. Monelle ranskalaisnaiselle itsenäinen kodinhoito on yhä kunniakysymys. Kolmekymppinen, kansainvälistä uraa tekevä ranskalaisnainen kertoi vastikään minulle, että hän kokee henkilökohtaisena häpeänä, jos hänen miehensä esiintyy yleisellä paikalla huonosti silitetyssä paidassa. Se on hänelle merkki hänen epäonnistuneisuudestaan naisena.

Tämä ystäväni ei ole yksin: huimat 86 % ranskalaisnaisista kokee jatkuvaa syyllisyyttä, joka juontuu kodinhoidon ja työelämän yhdistämisestä. Aivan sama ilmiö esiintyy toki Suomessakin työelämässä olevien äitien keskuudessa. Ranskassa käsitys kodinhoidosta naisen yksinomaisena tehtävänä on kuitenkin vieläkin syvemälle juurtunut.

Hyvänä esimerkkinä tästä toimikoon miehen yli seitsemänkymppinen äiti, joka piti suoranaisen laiskuuden merkkinä sitä, että istahdin töistä päästyäni sohvalle, enkä rynnännyt ensimmäisenä siivoamaan tai keittiöön valmistamaan ruokaa töistä pari tuntia myöhemmin palaavalle miehelle. Sillä, että olin lähtenyt töihin ennen seitsemää ja palasin kotiin kuuden jälkeen, ei ollut merkitystä. Samoin niinä päivinä kun itse palasin kotiin miehen jälkeen, ei miehellä ollut samanlaista oletusarvoista velvollisuutta valmistaa minulle ruokia etukäteen.

Myönnettävä on, että minun oli yhtä vaikea alkuun ymmärtää työnjakoa miehen vanhempien huushollissa: miesväki istuu sohvalla katsomassa urheilua ja naisväki häärii keittiössä ennen ja jälkeen ruokailun. Jossain vaiheessa miehen isä kommentoi vielä vaimolleen: "Älä nainen kalisuta niitä astioita, en kuule telkkaria!"

Onneksi me kukin saamme itse määritellä oman kotimme ja parisuhteemme pelisäännöt. Ja onneksi tämän myöntävät myös miehen vanhemmat.

Äitienpäivä Ranskassa: toukokuun viimeinen sunnuntai, paitsi jos toukokuun viimeinen sunnuntai on helluntai, jolloin äitienpäivää juhlitaan kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina.