sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Art nouveau -helmiä

Ilman maailmannäyttelyjä tämän päivän Pariisi olisi hyvin erinäköinen paikka. Kaltaiseni art nouveau -fanin silmissä varmasti myös rumempi.



Vuoden 1900 maailmannäyttely toi Pariisiin muiden muassa Pont Alexandre III -sillan, joka ylittää Seinen Les Invalidesin kohdalla. Sillan takana kohoaa samaan maailmannäyttelyyn rakennettu lasikattoinen Grand Palais -näyttelyhalli.



Kullitettuja Kullattuja patsaita!
Jonokin näyttää pienemmältä, kun vieressä on tarpeeksi suuri pytinki.

Myös Grand Palais'ta vastapäätä sijaitseva Petit Palais koristeellisine kultaovineen rakennettiin samaiseen vuoden 1900 maailmannäyttelyyn. Petit Palais'ssa toimii nykyään taidemuseo.



Grand Palais'n antiikkihenkisiä yksityiskohtia:




Kaakkoisportin aula on kaunis kuin koru.



Moni kakku päältä kaunis. Grand Palais jouduttiin sulkemaan 1990-luvun alkupuolella komean kupolikaton lasipaneelin pudottua. Peruskorjaus- ja entisöintitöitä jouduttiin lopulta jatkamaan vuoden 2005 syksyyn, jolloin Grand Palais avattiin uudelleen yleisölle.


Töiden aikana huomattiin monenmoisia rakennusteknisiä puutteita. Palatsin eteläsiipi oli mm. painunut nelisentoista senttiä, mikä puolestaan rasitti rakennuksen rakenteita muualla. Puutteiden arvioidaan johtuneen maailmannäyttelyn kiireisistä aikatauluista, joiden vuoksi mutkia jouduttiin oikomaan siellä ja täällä.





Grand Palais'n upean lasikaton alle pääsee virtuaalivierailulle täällä. Suosittelen!


Metro: Invalides/Franklin D. Roosevelt/Champs-Elysées Clémenceau

8 kommenttia:

  1. Pariisi on kylla niin uskomattoman kaunis! Joo, oishan taa Budapestikin ihan natti jos kaikki talot rempattais...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei se vielä riitä, että rakennus on kaunis, jos se on päästetty täysin retuperälle. Pariisissa paraatipaikkojen talot pidetään aika hyvässä kuosissa, mutta kyllä täältä valitettavasti aika lahoakin rakennuskantaa löytyy.

      Poista
  2. "Yllättäen" art nouveau-tyyli herättää täälläkin innostusta. Myös Suomen paviljonki ko. maailmannäyttelyssä oli varmasti hieno: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Pariisin_maailman_nayttely_1900_Suomen_paviljonki.jpg.
    Kumpa aikamatkailu olisi mahdollista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Suomen paviljonki oli esitelty aika tarkkaan siinä Akseli Gallén-Kallelan Orsay-museon näyttelyssä joka oli keväällä. Kirjoitin siitä blogiinkin, mutten näyttelyssä kuvannut, kun oli kiellettyä. ;) Siellä näyttelyssä oli myös jotain esineistöä sieltä paviljongista, mm. tuoleja.

      Poista
    2. Muistan, että kirjotit Gallen-Kallelan näyttelystä blogissa ja todennäköisesti saman näyttelyn näin aikaisemmin Helsingissä. Juuri siksi tai siitäkin huolimatta olisi ollut hieno nähdä ko. maailmannäyttely "livenä".

      Poista
    3. Ihan totta! Ajattelin ihan samaa siellä näyttelyssä. Paljon upeuksia Pariisiin on noiden maailmannäyttelyjen myötä jäänyt, mutta niin kovin paljon hienouksia on purettukin!

      Poista
  3. olisipa komia paikka tomaatteja kasvatella, tuo Grand Palais! Art Noveau tai Jugend on ihan viehkoa, romantillista...Pariisiin tai ranskalaisiin en oikein osaisi yhdistää funktionalismia. Siksi erikoisia ovat he. ;}

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.