perjantai 18. toukokuuta 2012

Juomajunttimme maailmalla


Kehaisin joskus tuolla kommenttipuolella, etten ole koskaan pahemmin mokaillut ranskalaisessa ruokapöydässä. Mutta sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Mieleeni muistutettiin nimittäin tarina takavuosilta.




Noin seitsemisen vuotta sitten meidät kutsuttiin miehen entisten opiskelukavereiden häihin. Varsin romanttinen tilaisuus sinänsä: Vanhan ranskalaisen katolilaisen upseerisuvun vesa oli löytänyt yliopistolta varakkaan marokkolaisperäisen muslimiperheen tytön. Muutaman vuoden nikottelun jälkeen suvut suvaitsivat toisiaan ja nuoripari sai toisensa.


Hulppeat juhlat järjestettiin kauniissa linnassa Pariisin tuntumassa. Puitteet olivat omaan makuuni vähän turhankin juhlavat. Esimerkiksi juomia ei kaadettu itse, vaan lasia täytteli hieman taaempana keikkunut juomankaataja. 


Olin väsynyt ja hieman flunssainen, ja Ryanairin omituinen ilmanpaineistus oli edellisenä päivänä lukinnut korvani puolikuuroiksi. Istuimme morsiusparin pöydässä, johon oli kokoontunut lisäksemme pariskunnan - ja mieheni - opiskeluaikainen ystäväporukka, joka ei ollut vuosiin nähnyt toisiaan. Keskustelu pyöri tietysti yhteisissä muistoissa - varsin epäkiinnostavaa seurattavaa puolikuurolle ulkopuoliselle. Jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän luovutin kuunteluponnistuksissani, ja tuijottelin ajatuksissani tyhjää viinilasiani. Eivätkö nuo pannahiset saa yhtä lasiakaan täytettyä?


Kuin käskystä lasi täytettiin. Ajatuksissani ja hieman janoissani kohotin lasin huulilleni ja kulautin reippaasti saman tien alas pari kulausta.


Miehen reaktio oli kuin hidastetusta filmistä:
"Noooooooooooooooooooooooon....!!"


Kävi ilmi, että kyseessä ei ollut mikä tahansa laatuviini (jota siihen asti olimme ruoan kanssa nauttineet). Sulhasen isä oli aikanaan poikansa syntymän kunniaksi vuonna 1976 ostanut muutaman magnumpullollisen Château Pétrus -viiniä, jotka oli tarkoitus avata sulhasen hääpäivänä. Wine Searcher -nettisivuston mukaan kyseisen viinin ja vuosikerran normaalikokoisen pullon hinta on keskimäärin reilut 1000 euroa. Viiniä ei ollut riittävästi koko monisatapäiselle vierasjoukolle, joten me morsiusparin pöydässä olimme erityisasemassa. Ja suomalainen junttineitonen kiskaisi huiviinsa reilun satasen hörppäyksen ilman sen kummempia haisteluja tai makusteluja.


Huvittavinta tarinassa on se, millaisia reaktioita se ranskalaiskuuntelijoissa herättää. Moni repii hiuksiaan ja näyttää suorastaan murhanhimoiselta. Vielä varmemmin reaktion tosin saa, jos paljastaa, ettei se maku nyt niin hääppöinen ollut. Ja jos todella haluaa provosoida ranskalaisyleisöä, voi paljastaa, että sadan ja tuhannen euron viinipullon ero on brändisnobbailussa.

(Mutta enhän minä voi viineistä ymmärtää, olen suomalainen!)


Chateau Petrus wines
Kuva: Jolisoleil

P.S. Tietysti arvostin vallan mahdottomasti itse elettä, siis että olimme päässeet morsiusparin pöydässä maistelemaan huippuviiniä. Eikä Suomenkaan maine ihan täysin mennyt: mieheni lisäksi vain pari vierustoveria pääsi todistamaan viinimokaani, muut olivat liian keskittyneitä omaan lasiinsa.

9 kommenttia:

  1. Kiitos Riina, sain mukavat naurut tästä tarinastasi. Hitsi, sun on kyllä 'pakko' lukea se Almost French! Muutenkin sopi illan teemaan kohdallani tämä postaus: nautin nimittäin harvinaisesta rauhallisesta yksinäisestä illasta kotona erinomaisen (vaikka edullisen) etelä-australialaisen punaviinilasillisen kanssa (Dorrien Estate, Bin 11 Cabernet Sauvignon -suosittelen!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oli mukava iltaviinihetki. Täytyy kyllä tosiaan etsiä tuo kirja käsiinsä! :)

      Poista
  2. Mulla on tapana shokeerata meidän illallisvieraita tarjoamalla niille ulkomaalaisia (siis ei ranskalaisia) viinejä. Yleensä teen myös sokkotestin jonkun bördöö-pyhän-emilionin ja tavallisen Made in Spain/Argentina -viinin välillä. Niitä reaktioita on sitten mukava myös muistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pieni provokaatio pitää mielen virkeänä. :D Mutta mistä sä noita ulkomaisia viinejä löydät? Meillä ainakaan lähi-Monoprix'n viinivalikoimista ei juuri ulkomaisia viinejä edes löydy.

      Poista
  3. Noo, tuskin suamalaisetkaan erottaa vodkasta, onko koskenkorvaa, Smirnovia tai jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavammin ei erota joo ;) mutta ranskalainen ei voi edes myöntää, että ulkomailla viinejä valmistetaan saatikka että ne voisivat olla ihan yhtä hyviä (tai parempia) kuin heidän omat litkunsa. Se on vähän sama kuin riitely siitä, että kuka keksi joulupukin.

      Poista
    2. Hyvä vertaus tuo joulupukkijuttu. Viinit ja niiden makuvertailut ovat tosiaan ranskalaisille ikään kuin identiteettikysymyksiä. Kun taas suomalaiset juovat vodkaa (vähän kärjistetysti!) siksi, että siinä on paljon alkoholia. Eivät siis yleensä maun tai brändiarvon vuoksi.

      Poista
  4. sikäli minäkiäkin len pikkuisen ranskalainen, etten juuri arvosta kuin ranskalaisia viinejä ja viskiä ei tehdä kuin skotlannissa...vaikka en mitään muistakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jäänyt muut-kuin-ranskalaiset viinit niin vähiin viime aikoina, että olen aika jäävi puhumaan niiden paremmuudesta tai huonommuudesta. Pitäisi kai kokeilla noita Maryn sokkotestimaisteluiltamia itsekin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.