perjantai 25. toukokuuta 2012

Aperitiivi Tuileries'ssa

Helle on viimein saapunut Pariisiin, ja pariisilaiset täyttävät puistot ja terassit. Louvren ja Concorden välissä sijaitsevassa Tuileries'ssa tungeksi turistien joukossa muutama paikallinenkin.


Vaikka pariisilaiset nauttivat auringosta ja lämmöstä, ihan tukholmalaisten veroisia auringonottajia ei juuri näy. Ei bikineitä, ei folioita. Tai sitten käyn väärissä puistoissa. 

Katukuvassakaan ei silti juuri näy niitä ylirusketuksia, joilla vihjaillaan veneilyharrastuksesta tai kaukomatkoista, vaikka todellisuudessa katsojan ensimmäisiä mielleyhtymiä ovat solarium ja ihosyöpä. Tai suihkurusketus.


Paras helleaperitiivi on panaché, limsalla laimennettu olut. Maku on huomattavasti vähemmän kuvottava kuin voisi kuvitella. Ranskalaisessa versiossa sekoitetaan yhteen osaan olutta kolme osaa limsaa. Korkein laissa sallittu alkoholipitoisuus panachélle on Ranskassa 1,2 %.


Pysähdyimme hintavalle* panachélle Tuileries'n puiden siimeksessä sijaitsevaan ulkoravintolaan. Paikan ihanuutta varjostivat vain röyhkeän aggressiiviset pulut, jotka hyökkäilivät asiakkaiden kimppuun ja varastivat ruokaa lautasilta kuin lokit ikään. Kuvan puluhyväkäs kosti kuvaussessioni vielä ruikauttamalla yli lentäessään kädelleni löysän tervehdyksen.


*Yksi 25 cl:n panaché kustansi 4,70 euroa.

4 kommenttia:

  1. Suomessa eräässä saksalaisperäisessä marketissa on myynnissä myös samantyyppistä olutta ja se on hyvää. Ja nyt sitä tekisi tietty mieli; aurinkorasvaa ostin, mutta shandyn unohdin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Saksassa nuo olutsekoitukset ovat kuulemma tosi suosittuja myös. Ihan parasta helleterassijuomaa. Vehnäolut on hyvää myös, mutta koska siinä on hieman enemmän prosentteja, siitä tulee helpommin nestehukkainen olo kuumalla säällä. ;)

      Poista
  2. Mitahan limua olueen voisi sekoittaa, jos varkkaisin itse panachen? Minusta ne on tosi virkistavia ja tykkaan juuri niiden alhaisesta alkoholipitoisuudesta, mutta taalla ei myyda mitaan tuon tapaistakaan valmiina. Ja olisiko vaalea olut parasta? Kesa kylla meni jo, mutta akkiakos sielta uusi tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, ehkä jotain soodatyyppistä, Spritea tai 7uppia? Ja vaaleaa olutta minä laittaisin. Tietysti reseptiä voi muokata aina oman maun mukaan. :)

      Ai vitsi kun tuli kuvista ikävä kesää, huoh... ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.