torstai 9. toukokuuta 2013

Vincennesin linna

Kyllä, blogi pyörähtää taas Vincennesissä, mutta kun se linna on edelleen esittelemättä...




Linnan paikalla oli ensin yksinkertainen metsästysmaja, jonka Ludvig II rakennutti 1100-luvulla käydäkseen metsästelemässä läheisessä Vincennesin metsässä. Hänen seuraajansa Filip II oli niin mieltynyt paikkaan, että teki siitä virallisesti kuninkaallisen residenssin. Keskiajalla Vincennesin linnasta rakennettiin linnoituslinna, mutta siitä kehittyi myös paljon enemmän. Usea keskiajalla elänyt ranskalaiskuningas (nimiltään lähinnä erinumeroisia ludvigeita tai filipeitä) on mennyt siellä naimisiin ja vielä useampi syntynyt.




Hovin siirryttyä Versailles'hin 1600-luvulla Vincennes vähittellen poistettiin kuninkaallisten residenssien listalta. Ihan toimettomana se ei kuitenkaan joutunut lojumaan, sillä linnaketta käytettiin vankien säilyttämiseen. Vincennesin tyrmissä ovat lojuneet mm. valistusfilosofi Denis Diderot ja pornokirjailija markiisi de Sade. Myös vakoilusta syytetty Mata Hari teloitettiin täällä 1917.


Nykyisin Vincennesin linnan yhteydessä toimii Ranskan armeijan arkisto. Miekkonen muuten ehti käydä täällä kutsunnoissa joskus esihistoriassa. Hänen onnekseen armeija muuttui näppärästi palkka-armeijaksi juuri ennen palvelukseen astumista ja niin jäi sekin riemu häneltä kokematta.



Tyrmässä säilöttyjen vankien seinämaalauksia ja -kirjoituksia.






Kivi antaa periksi kun sitä tarpeeksi hankaa.




Kuvan silta oli keskiajalla linnatornin ainoa sisäänkäynti.




Linnan yhteydessä on 1300-luvulla rakennettu Sainte Chapelle de Vincennes -kirkko, jossa kannattaa vierailla, vaikkei yleensä juuri kirkoista välittäisi.

Näkymä linnan terassilta kohti kirkkoa. Oikealla häämöttää Bois de Vincennes -puisto.



Kirkon sisätilat tuhottiin Ranskan vallankumouksen pyörteissä ja vuoden 1999 myrsky tuhosi osan kirkon lasimaalauksista, jotka on sittemmin entisöity.




Kuningas Frans I:n salamanteri, joita tuli vastaan myös Chambordin linnassa.











Chateau de Vincennes
avenue de Paris
94300 Vincennes
Metro: Château de Vincennes

P.S. 8,5 euron lipulla pääsee sekä linnatorniin että kappeliin. Selitystekstejä on melko hyvin tarjolla englanniksi. Tarjolla on myös lippujen hintaan sisältyviä opaskierroksia ranskaksi, mutta jätimme ne lopulta väliin, kun osallistuva ryhmä vaikutti turhan suurelta. Marraskuusta maaliskuuhun linnaan ja kirkkoon pääsee jokaisen kuun ensimmäisenä sunnuntaina ilmaiseksi. Kirkko on lounastauon aikaan suljettuna (klo 12 - 14.30).

20 kommenttia:

  1. Todella upea paikka ja upeat kuvat! Kiitos, taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia itsellesi rohkaisevasta kommentista. :)

      Poista
  2. Kiva, tyylikäs uusi blogiasu!
    Me olemme vain juosseet Vincennesin linnan vierestä monta kertaa, sisällä ei ole tullut käytyä.
    Nuo seinäörvelöt ovat niin sympaattisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Luimis! Niin paljon kuin entisen taustakuvan värimaailmasta tykkäsinkin, totesin taustakuvallisen blogipohjan olevan sittenkin vähän turhan rauhaton omaan blogiini, kun postauksissani on kuitenkin niin paljon kuvia.

      Mekin käydään melko usein Vincennesin puistossa liikkumassa, mutta linnaan asti ei oltu tätä ennen menty. Kyllä siellä ainakin kertaalleen kannattaa poiketa. Varsinkin tuo kirkko oli upea. Linnatorni tietysti oli keskiaikaisen riisuttu, mutta ainakin tällainen historianörtti viihtyi kyllä. ;)

      Poista
  3. Aah, linnoja. Onneksi niitä on tässä maassa niin paljon, että riittää ihmeteltävää joka retkelle. Tämä esittelemäsi on melko riisuttu, mutta historiallisia tapahtumia linnalta ei puutu. Ja kaunista goottilaista tyyliä. Kiva uusi luukki blogillasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, linnoja piisaa! :) Tämä ei tosiaan ole kultaa ja kimallusta kaipaavan ykköskohde, mutta historian siivet havisevat senkin edestä. Minusta on hauska hypistellä kiviseiniä ja ovenkarmeja ja miettiä niitä kaikkia, jotka vuosisatojen saatossa ovat samoja seiniä ja karmeja hypistelleet. :)

      Poista
  4. Onpa upea paikka! Miten ihmeessä en ole kertaakaan eksynyt tuonne. Noh, tuleepa yksi hyvä syy lähteä uudelleen Pariisiin. ;)

    Ja hei, upean näköinen tämä uusi ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Château de Vincennes on siitä kiva, että se on metron ulottuvilla, mutta suuret massat eivät ole siitä innostuneet. Eli ei mitään Versailles'n tyyppisiä jonoja. Jos kohta tietysti vähemmän tuolla on ehkä myös nähtävää...

      Kiva että kevätsiivottu ilme miellyttää! :)

      Poista
  5. Tuolla olisi kyllä mahtava vierailla. Upeita kuvia jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kannattaa poiketa jos linnat ja historiat yhtään kiinnostavat. Vieraille avoin linnatorni on suhteellisen pieni, mutta toisaalta voi olla kivakin, ettei vierailuun kulu aikaa tuntitolkulla. Ja metromatka ydinkeskustasta kestää vain parisenkymmentä minuuttia.

      Poista
  6. On niin kauniin valkea paikka,jota värittävät mukavasti lasimaalaukset. Bongasinpa kuvakimarasta myös erittäin tutunnäköisen kuvakulman puisesta kattokupolista(?)/betonisesta tähtiholvista. Holveissa näyttää olevan vielä maalauskoristelujakin jäljellä. Tämmöiset paikat olisi kyllä niin minun juttu kaikkien kirkkojen ja katedraalien ohella! Huikean korkeita tiloja :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo katto sopisi tosiaan hyvin kokoelmaasi! :) Varsinkin tuo kirkko oli kyllä hieno. Ihanan hiljainen (vieraita oli samaan aikaan vain kourallinen), kaunis lattia ja valo siivilöityi upeasti lasimaalausten läpi. Kaikin puolin kivaa vaihtelua Pariisin tungokselle ja hälinälle.

      Poista
  7. Kiitoksia taas kivasta kierroksesta uudessa kohteessa. Hienoja kuvia upeine yksityiskohtineen jälleen.

    Tuo puisto kirkkoineen ja linnoineen on jäänyt itseltä kokematta vaikka vierailu tuolla onkin käynyt mielessä. Parin viikon päästä asia saa korjauksen (osaksi kiitos tästä sinulle kun paikan toit esille ja palautit mieleen).

    Ja niin, siisti uusi ulkoasu blogillasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit! Ja että postaus toimi muistutuksena. :) Vincennesissä kannattaa kyllä poiketa, varsinkin jos ydinkeskustan perusnähtävyydet ovat jo hanskassa. :)

      Teillähän reissu lähestyy huimaa vauhtia. Toivottavasti säät suosivat, alan itse jo olla kurkkuani myöten täynnä tätä viileää kevättä. :P

      Poista
    2. Juu, kovasti pitää uskoa että sää suosisi jälleen tällä visiitillä. Tähän mennessä on ollut aina upeat säät kun siellä on piipahtanut. No, jos kovasti sadettaa, niin täytyy hypätä junaan ja suunnata maaseudulle etsimään aurinkoa:) Pitää yrittää olla kurkkimatta pariisin sääennustetta päivittäin ;)
      Kyllästyttänyt on täällä kotimaassakin tämä kalsea kevät, nyt vähän parempaan suuntaan mennään onneksi.

      Poista
    3. Niinpä, TGV:llä pääsee onneksi ihan muutamassa tunnissa toiseen päähän maata! Eli hyvä idea, kun on lomalla ja aikaa riittää. :)

      Poista
  8. On kyllä tosi mielenkiintoisen näköinen linna! Ihania kuvia olit taas ottanut, kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Mun tulee aina kuvattua ihan liikaa, ja kuvien karsiminen on aina jotenkin tosi haastavaa. Ja sitten stressaan, että eihän näitä mun kuvaoksennuksiani jaksa kukaan kahlata läpi. ;D Mutta kiva kuulla, että niistä on iloa, sittenkin. :)

      Poista
    2. --> Kyllä minä ainakin jaksan kahlata kuva"oksennukset" lävitse. Paljon kuvia = paljon tietoa. Mukavampi saada laaja kuvakattaus ja erilaisia kuvakulmia mitä normaalisti jossain esitteessä tms. näkisi.

      Poista
    3. Kiva kuulla Hietzu! :) Nyt viikonloppulomalla tulikin sitten otettua 800 kuvaa, krhm... Näitä on kyllä ihan pakko karsia vähän raskaammalla kädellä... ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.