maanantai 6. toukokuuta 2013

Tänään on tiedossa eri jännä...

...tv-ilta. Löysin nimittäin televisiostamme kanavan, joka näyttää kiakon mm-kisoja. Ja tänään jännätään tietysti Suomi - Ranska -matsia. Minulla ja suomensukuisilla kissaeläimillämme on jo Suomen lippu valmiina. Ranskan lippuja meiltä ei taida löytyäkään, hah sille. ;)

Latinalaiskorttelissa

Ainoa puute tässä tietysti on se, ettei tv:stä kuulu Mertarannan selostus, vaan ranskalaisten urheilutoimittajaheebojen höpinää. Saksa - Suomi -ottelussa päivittelivät esimerkiksi, että onpa Jukka Jalonen kovasti ilmeetön mies. Vaikka näin useampia suomalaismiehiä elämässäni nähneenä pitäisin ihan keskiverto ilmeikkäänä. Siis suomalaismieheksi.


Näkymä Galeries Lafayetten kattoterassilta

Jääkiekkopelin jälkeen telkkarista tuleekin Top Chefin finaalien finaali. Tämän vuoden finaali oli itse asiassa jo viime viikolla. Harmi vain, että vähiin päin kaikki näyttävät suorastaan inhoavan voittajaksi leivottua Naoëlleä. "Epämiellyttävä persoona ja varas", analysoivat kaverinikin, ja väittivät Naoëllen voittaneen yksinomaan siksi, että hänen pomonsa tunsi jonkun tuomariston jäsenen. Facebookissa on perustettu inhoryhmiä Naoëlleä vastaan, kuten lähes 3000 tykkäystä kerännyt "Naoëlle, katkarapuvaras" (ilmeisesti jossain jaksossa hän vei jonkun katkarapujen päitä?) ja "Naoëllen vastainen ryhmä", jonka kuvauksessa tarkennetaan "Ilman rasismia tai naisvihaa, emme vain yksinkertaisesti pidä sinusta Naoëlle!".

Tämän vuoden Ranskan Top Chefin ratkaisunhetket:

Minusta Naoëlle vaikutti päämäärätietoiselta ja kunnianhimoiselta sekä ilmiselvästi kyvykkäältä kokilta. Epäilen, että nämä piirteet nuoressa naisessa miehiseksi koetulla alalla ärsyttävät aika monia.

No mutta, kaikkien Naoëllen inhoajien iloksi tänään hän joutuu vielä taistelemaan finaalien finaalissa viime vuotista voittajaa, Jeania, vastaan. Toivotaan nyt vain, ettei Naoëlle ota ja voita tätäkin erää. Siinähän se riemu repeäisi.

Ja tässä viime vuoden voittaja Jean, ihku pörröpää:


Mutta nyt matsin pariin!

20 kommenttia:

  1. Jee, hyvää lätkäiltaa! :) Erikoisen suuria tunteita on kyllä Naoëllea kohtaa siellä. Toki voihan olla, että mimmi on oikeasti ihan biaatch? Mutta tv-viihdettähän se Top Chefkin vaan loppuen lopuksi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ilta olikin! ;)

      Niinhän sitä luulisi, että kyse on vain tv-viihteestä, mutta oudon tosissaan jotkut tuntuvat olevan. Minusta Naoëlle ei ollut mitenkään bitch, siis ainakaan verrattuna sellaisiin oikeisiin tosi-tv-biaatcheihin, joita ainakin amerikkalaisissa tosi-tv-sarjoissa on aina mukana. ;)

      Poista
    2. Tosi-tv:stä tuli muuten mieleen, että taannoisella Pariisin reissullamme meillä oli iltaisin hotellin telkkari auki, vaikka mies ei sanaakaan siitä ymmärtänyt (ja pyysi tuon tuosta mua tulkkaamaan mm. uutisia). Yksi ilta sieltä tuli Les Anges de la télé-réalité ja mietin hetken, että miksi tää on mulle tuttu, kunnes tajusin, että sinähän siitä olit kirjotellut. Non mais allô quoi?! ;D

      Poista
    3. Hah, varsinainen kulttuuriblogi tämäkin, kun levittää ranskalaiseen tosi-tv:n ilosanomaa. ;D Mut hei, hyvät jutut jäävät joskus alitajuntaan! Kuten tuo Nabillan monikäyttöinen lausahdus. ;D

      Poista
  2. ei kuulu mertarantaa täälläkään, kun ei ole maksukanavaa.. mur mtv3lle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ne ovat alkaneet rahastaa Mertarannalla? D: Törkeää! Ja kuten huomaat mää olen ihan pihalla... :P

      Poista
    2. mm-kisojen televisiointi siirtyi maikkarille viime vuonna, niin tosiaan mertaranta selostaa pääosin vain maksukanavalla. olikohan niin et maksuttomalla puolella mertaranta selostaa yhden suomen matsin alkusarjassa ja yhden sitten ratkaisupeleissä. alkusarjojen ja puolivälierin peleistä ainoastaan suomen pelit näkyy maksuttomalla kanavalla, välieristä eteenpäin sit kaikki pelit.

      Poista
    3. No nyt kun asiasta kirjoitat, niin muistan tuossa maikkarille siirtymisestä olleen jossain puhetta. Vähän alhaista minusta silti rahastaa Mertarannalla...

      Poista
  3. Siis mitä?! Eikö viime viikkoinen ollutkaan finaali?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no siis se oli tämän vuoden finaali. Mutta eilen tuli vielä Finaalien Finaali. Jonka voitti viime vuoden voittaja, Jean Imbert. Eli saatiin miesvoittaja tällekin vuodelle, huh. ;)

      Poista
  4. Ai inhotaanko Naoëllea? Täältä löytyy kaksi päälle puhuvaa fania ;D Ts. kisaajien kommentit jää omien alle, joten meillä seurataan vain kokkausta. Ja siinä Naoëlle on ihan omassa luokassaan. Uskomattoman hieno (ja minusta niin ihanan tunteellinen, ja silti hyvin määrätietoinen) nuori nainen! Kaikki pisteet Naoëllelle (ja pistää taatusti kampoihin tälle toisellekin "tukkamiehelle" ;) )!

    Naoëlle vei kyllä ison kourallisen katkaravunpäitä, kun se joku toinen oli vienyt ensin koko kipollisen. Ja niissähän on enemmän makua kuin pelkissä kuorissa. Siis pisteet N:lle, hehe... Ja on niitä varkauksia tainnut tapahtua muitakin, siis muittenkin varkauksia.

    Mutta nyt telkkarin ääreen. Parempi voittakoon ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullekin oli vähän ylläri, kun huomasin pitkin nettiä hirveä negatiivista kommentoitia hänen voittonsa jälkeen. Ja kun hänestä tuli illanistujaisissa puhetta, ainoastaan minä ja miekkonen puolustimme häntä, kaikki muut kuulemma inhosivat. Joten senhän tiesi, että hän tulisi häviämään eilisiltanakin kaikki puhelinäänestykset. :( Minusta epäreilusti.

      Oma inhokkini oli se kolmanneksi tullut belgi, joka oli vähän kädetön kokki ja muutenkin ärsyttävä persoona. ;)

      Poista
    2. Joo, belgi vaikutti ensin symppikeltä, mutta ei sitten ollutkaan sitä. Jonkinlainen tv-diili taisi olla taustalla, kun finaaliin asti pääsi, vaikka välillä ehti tippuakin.
      Eilinen kaksintaistelukin jäi lopulta katsomatta, kun se olikin pelkkää show'ta...

      Poista
    3. Joo, mullakin loppu kiinnostus jossain vaiheessa, kun se oli yhtä valovälkytystä ja Naoëllen kyykytystä. :P

      Poista
  5. Vaikka en ole mikään jääkiekkofani niin pakko kysäistä että miltä kanavalta noita pelejä näkee? Jos vaikka tuo toinen osapuoli haluaisi katsoa :) Ja mä saisin hyvällä omallatunnolla lueskella blogeja sen aikaa, eli omakin lehmä tässä ojassa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuitenkin oikeasti olet intohimoinen lätkäfani, tunnusta vaan! ;) Meillä pelit näkyvät Sport+ -kanavalta, joka taisi olla Canalsat-kanavapaketissa. http://www.sportplus.fr/
      Toinen vaihtoehto voisi olla tuo Minen alla ehdottama TVkaista? http://www.tvkaista.fi/

      Poista
  6. Hyvä Suomi! Täälläkin katsottiin matsia. Tvkaista on hyvä juttu, saa kuunnella ihan omankieliset selostukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TVkaistaa en ole innostunutkaan kokeilemaan. Ruotsissahan pystyi katsomaan ilmaiseksi televisiosta Finland tv:tä ja täällä mulle on yleensä piisanneet ne ohjelmat, jotka netistä (yle areenalta/katsomosta/ruudusta) näkee ilmaiseksi. Mutta tällaisiin erikoistapauksiin se kyllä voisi olla kiinnostava vaihtoehto. :)

      Poista
  7. Mertarantaa kuulin vain ekassa Suomen pelissä, mutta en sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en siis sitten menettänyt lopulta paljoa. Mulle on oikeastaan ihan sama, onko selostus suomea vai ranskaa, jos siis Mertarantaa ei ole vaihtoehtona. :P

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.