lauantai 25. toukokuuta 2013

Ranskalaiset, nuo Euroopan rasistit?

Ranskalaiset ovat Euroopan rasistisinta kansaa. Näin vihjaa meille ruotsalaisekonomien tekemä tutkimus, jossa eri maiden kansalaisilta tiedusteltiin, keitä he eivät haluaisi naapurikseen. Yhtenä vaihtoehtona oli "Eri rotua edustavan henkilö". Tämän vaihtoehdon ruksitti haastatelluista ranskalaisista 22,5 %, mikä vei heidät Euroopan ykkössijalle. The Washington Postissa julkaistuun "rasismikarttaan" voi tutustua täällä.

Le Arrogant Frog
Kuva: Glenn March

Jos minulta olisi kysytty 10 vuotta sitten, olisin ollut samaa mieltä - ranskalaiset olivat Euroopan rasisteja. Pidin vaihtokokemukseni perusteella ranskalaisia keskimäärin ennakkoluuloisina ja sisäänpäinkääntyneinä mörköinä, joita ei kiinnostanut mikään oman navan ulkopuolella tapahtuva. Noin niin kuin vähän kärjistäen. Varsinaista rasismia en tosin ehkä itse joutunut kokemaan, mutta loppumattoman määrän huonoja blondivitsejä, joihin kertojat tuntuivat usein vieläpä itse puolittain uskovan. Kaiken päälle Le Pen vanhempi pääsi noihin aikoihin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.


Ethnic Stereotype
Banania-kaakaon mainosjuliste 1930-luvulta.

Kurkistetaanpa uudelleen karttaan. Sen mukaan ruotsalaiset ovat Euroopan vähiten rasististen kansojen joukossa. Hah hah. Missään en ole joutunut kokemaan samanlaisia ennakkoluuloja syntyperäni vuoksi kuin Ruotsissa. Vai eikö sitä lasketa, kun en ole "eri rotua"? Malawilaisen kaverini kokemusten mukaan ruotsalaiset eivät ehkä suoraan sano mitään negatiivista, mutta sen sijaan tuijottelevat ja kohtelevat kuin vähäjärkistä. Yritin lohduttaa, että päähäntaputtelu ja lässytys nyt olivat Svea-mamman hallinnon tapoja hoivata asukkaitaan. Kaverini koki, ettei hänen tohtorisihmisenä tarvinnut sellaista loppuikäänsä kuunnella, ja jatkoi uraansa Lontooseen.


a different use of "y a bon banania"
Banania-mainosta mukaileva juliste mainostaa rasisminvastaista konserttia. Kuva: Cicilie Fagerlid

Luulenpa, että kartta kertoo enemmän kunkin maan poliittisesta korrektiudesta kuin suoranaisesta rasismista. The Washington Post liippasi myös läheltä tätä selitystä arvuutellessaan, ettei Suomi ehkä maana ollut suoranaisesti rasistisempi kuin Ruotsi, suomalaiset olivat vain rehellisempiä. Itse epäilisin, ettei keskimääräinen ruotsalainen koskaan myöntäisi ääneen - ei ehkä edes itselleen - ettei halua "eri rotua edustavaa" naapurikseen. Ruotsalainen vain muuttaisi kaikessa hiljaisuudessa muualle. Ranskalainen taas kertoilisi rasistishenkisiä vitsejä "eri rotua edustavasta" naapuristaan - tyttärensä ja naapurin pojan häissä. Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa (ainakin pohjoisamerikkalaisen viihdeteollisuuden mukaan), Ranskassa "eri rotua edustavien" liitot eivät ole tabu. Niitä näkee niin televisiossa kuin arjessa. Tilastollisesti 11,8 % ranskalaisten solmimista avioliitoista solmitaan ulkomailla syntyneen kanssa. Siis enemmän kuin vaikkapa Isossa-Britanniassa. Kyseinen tilasto ei tietenkään tarkenna puolisoiden "rotua", mutta on kuitenkin suuntaa-antava.


banania
Banania-paketti nyt. Lisää Bananiaan liitetystä rasismista esim. täällä.

Toisin kuin ensimmäisen Ranska-kokemukseni jälkeen, en siis enää pidä ranskalaisia rasisteina, korkeintaan hieman ksenofobeina. Mutta kelläpä meistä ei ennakkoluuloja olisi? Ensimmäinen askel on myöntää ne itselleen. Ranskalaiseen huumoriin kuuluu sitä paitsi pieni epäkorrekti ilkeily. Sitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, ettei tule turhaan paha mieli. Jos ranskalainen on tyly, hän on sitä luultavasti vähän kaikille, siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Ja jos syyllistää ulkomaalaista huonosta ranskantaidosta, hän tekee sen ehkä peitelläkseen omaa kielitaidottomuuttaan, jota häpeää. Ääliöitä on toki joka maassa, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla.


purple eyes, blue eyes, green eyes
Kuva: Marya

Niin, sitten vielä tuo ruotsalaistutkimuksen rotukysymys. Sana rotu nimittäin poistettiin hiljattain Ranskassa virallisista papereista. Joku voi pitää tätä poliittisen hyperkorrektiuden ilmentymänä: "Seuraavaksi pitää poistaa teksteistä kansalaisuudet -- ja termi homo sapiens, mikä vapauttaisi eläintarhoihin vangitut esi-isämme!", nälvi esimerkiksi toimittaja-historioitsija Benoît Rayski. Rotu on sanana kuitenkin tietyssä poliittisessa ja historiallisessa kontekstissa muodostettu sosiaalinen konstruktio, jolla ei nykyisen ymmärryksen mukaan ole tieteellisiä perusteita. Rotu ja sitä kautta rasismi eivät myöskään ole enää termejä, joilla voisi määritellä mitenkään kattavasti yksilöön kohdistuvia ennakkoluuloja. Entäpä ennakkoluulot muita uskontoja tai seksuaalista suuntautumista edustavia kohtaan? Tai muita etnisiä tai kieliryhmiä kohtaan? Tai toista kansallisuutta olevaa kohtaan? Tai, krhm, toisenlaista hiusväriä kantavia kohtaan? Ehkä tämä kaikki osaltaan vaikutti ranskalaisten tapaan vastata tähän ruotsalaisten esittämään kysymykseen?


Princess of India 2001
Barbie-nukke Intiasta. Kuva: TN

Kuten huomaatte, minulla ei ole mitään Suurta Vastausta aiheeseen. Kunhan halusin jaaritella. Olisi myös mielenkiintoista lukea Intiaa ja Etelä-Koreaa tuntevien mietteitä maiden korkeasta sijoituksesta kyselyssä. Satu ja Terhi, heräsikö teillä esimerkiksi mitään ajatuksia...?

27 kommenttia:

  1. Minullekin tuli mieleen, että tietyissä maissa ihmiset vastaavat tuollaisiin kysymyksiin niin kuin on poliittisesti korrektia. Näin tapahtuisi varmasti myös Norjassa. Silti yllätyin jokin aika sitten, kun luin tutkimuksesta, jonka mukaan Suomi on (hiukan) parempi maa ulkomaalaisen tulla kuin Norja. Valitettavasti en enää muista yksityiskohtia, mitä oli kysytty ja miten.

    Norjalaiset, jotka eivät tunnista (tai tunnusta) itseään rasisteiksi, pitävät kuitenkin erästä Oslon keskustan aluetta epäilyttävänä ja epämiellyttävänä, koska siellä asuu niin paljon maahanmuuttajia - ja tämä sanotaan ääneenkin. Sen sijaan esim. ruotsalainen työkaverini, joka asuu ko. alueella, ei pidä sitä mitenkään huonona alueena. Mutta ksenofobisia ja sisäänlämpiäviä norjalaiset ovat aivan varmasti, sen olen huomannut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Piti kirjoittaa, että Siksi yllätyin... Siis norjalaisten poliittisen korrektiuden tuntien.

      Poista
    3. Muistan vähän hätkähtäneeni, kun Tukholmassa ensimmäistä kertaa näin norjalaisten kansallispäiväkulkueen. Satoja hilpeitä norskeja lippuineen. Vaikka siellä asuu tuhansia suomalaisiakin, niin oli vaikeaa kuvitella vastaavanlaista suomalaiskulkuetta. Jotenkin sitä olisi pitänyt yltiönatiolistisena kannanottona. Vaikka eihän sen sitä tarvitse olla, pitäähän sitä ilon kautta kyetä olemaan ylpeä juuristaan. Muuten kaikki tuntemani norskit ovat olleet avoimia ja muista maista kiinnostuneita, mutta toisaalta tunnenkin vain sellaisia, jotka ovat muualla maailmassa asuneet.

      Poista
    4. niin ja edustettuna olivat sekä pohjois-, keski-, että etelänorjalaiset ainakin jalkakäytävältä katsoen yhtä iloisina ja onnellisina norjalaisuudestaan.

      Poista
    5. Aivan. Norjalaisia joka ilmansuunnalta ja kaikissa väreissä. ;)

      Poista
  2. Minä näin uutisen tuosta tutkimuksesta pari päivää sitten, ja olin lievästi sanottuna hämmästynyt. Intia se siellä loisti punaisena kartalla kuin mikäkin väärin päin oleva tonttulakki! En ymmärtänyt asiaa ollenkaan, enkä ymmärrä sitä oikein vieläkään.

    Ensinnäkin minusta on ihan käsittämätöntä ja naurettavaa, että tehdään rasismitutkimus pelkästään yhden ja ainoan kysymyksen perusteella (haluaisiko naapurikseen vieraan rodun edustan vai ei). Tällaisessa tutkimuksessa jätetään huomioimatta kaikki tutkimuksen ulkoiset ja muut seikat ihan kokonaan. Miten tuollaista tutkimusta voi edes tehdä näin isossa ja monimuotoisessa maassa kuin Intia? Keneltä ja kuinka monelta asiaa kysyttiin? Kuinka homogeeninen joukko oli kyseessä – tehtiinkö kysely esimerkiksi jonkin firman työntekijöiden keskuudessa, vai käytiinkö kyselemässä kaupungissa ja maaseudulla, brahmiineilta ja kastittomilta, ministereiltä ja slummin asukkailta? Kuinka hyvin termi "rotu" kävi kyselystä ilmi? Ymmärsivätkö kaikki, mitä se tarkoitti, ja tarkoittiko se kaikille vastaajille samaa? Itselleni rotu on hyvinkin epämääräinen käsite, ja olen oikein tyytyväinen, jos se on poistumassa käytöstä.

    Intiassa erilaiset yhteisöt ja verkostot ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämää, ja luottamus "omia ihmisiä" kohtaan on aina suurempi kuin "ulkopuolisia" (olivat ne sitten eri sukuun, eri kastiin tai eri paikkakunnalta kotoisin olevia) kohtaan. Onko tässä valossa siis ihmekään, että vieras rotu koetaan vieraana, lähes utopistisena käsitteenä, joka halutaan mieluusti pitää loitolla?

    Kun kävimme jokin aika sitten katsomassa yhtä uutta rakenteilla olevaa kerrostaloa, siellä annettiin meille lomake, johon piti täyttää omat tiedot ja jossa sai myös esittää omia toiveitaan. Yhdessä kohdassa kysyttiin, ketä haluaisit naapureiksesi, ja siihen saattoi sitten esittää oman toivomuksensa, jos oli vaikka tiedossa joku tuttu, joka oli kanssa halukas muuttamaan samaan taloon. Täällä on myös sellaisia asukasyhteisöjä, joihin ei oteta lihansyöjiä lainkaan, vaan niihin hyväksytään pelkästään kasvissyöjiä (koska lihansyöjät ovat epäpuhtaita tyyppejä). Ovatko kasvissyöjät siis rasistisia lihansyöjiä kohtaan?

    Totuus on kuitenkin se, että Intia on (erittäinkin) rasistinen maa, mutta rasismin käsite on täällä laajempi ja moniulotteisempi kuin muualla maailmassa. Intiassa ei syrjitä pelkästään ulkomaalaisia (niitä eri rodun edustajia), vaan syrjintää esiintyy oman kansan sisälläkin ihan uskomattomat määrät. Olen lukenut kertomuksia afrikkalaisten mustaihoisten kokemuksista Intiassa, ja niin erinäköiselle ihmiselle Intia voi olla aika hirveä paikka.

    Koska rakastan aina miettiä asioita psykologiselta kannalta, rupesin miettimään sitä, mikä tekee intialaisesta (usein ihan avoimesti) rasistisen ja miksi erilaisuus koetaan niin vastenmielisenä? Johtuuko se jotenkin intialaisesta luonteenlaadusta? Saako intialainen jollakin oudolla tavalla iloa siitä, että näkee jonkun toisen kärsivän? Tämän puolesta puhuisi se, miten ison yleisön erilaiset onnetomuudet aina saavat – mitä verisempi näky, sitä parempi. Kaikki (no eivät nyt ehkä ihan kaikki kuitenkaan!) haluavat nähdä, mitä on tapahtunut ja miten se loukkaantunut nyt siellä maassa kärvistelee. Ehkä tämä lievä sadistisuus johtuu yhteiskuntahierarkiasta ja siitä, että siellä alhaisemmalla tasolla on paljon purkamatonta kiukkua, kun itseään korkeammassa asemassa olevia vastaan ei voi pullikoida. Vai onko intialaisilla vain niin vahva kulttuuri-identiteetti, että kaikki vieras koetaan epätervetulleena. Tätä en kyllä itse usko, koska esimerkiksi eri uskonnot elävät kuitenkin Intiassa suhteellisen rauhaisaa rinnakkaiseloa. Vai johtuuko rasismi (erityisesti tummaihoisiin kohdistuva) vain yksinkertaisesti siitä, että vaaleutta pidetään puhtaana, ja tummaihoisuuteen yhdistetään kaikki kielteiset ominaisuudet?

    Hih, tulipahan vuodatettua. Nyt olen puhunut. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava kommentti ja kiinnostavaa pohdintaa! Kiitos!! :D Tuota minäkin pohdiskelin, että rotu sanana ei varmasti käänny samoin kaikilla kielillä. Että koko kysymyksenasettelu on ollut vähän etnosentrinen tässä ruotsalaisilla. ;) Ja tosiaan, olisi kiinnostavaa tietää kenelle kysymystä on esitetty ja miksi juuri heille.

      Mietin tuota kärsimyksellä "mässäilyä", että voisiko se pohjautua jälleensyntymisoppiin osittain? Intiassa eivät tietysti kaikki siihen usko, enkä tarkoita että kaikki siihen uskovat niin ajattelisivat, mutta kyllähän siinä on taustalla sellainen logiikka, että väärintekijät syntyvät heikompiin lähtökohtiin seuraavassa elämässä, ja siten jos jollain menee huonosti, hän on sen ikään kuin karman vuoksi ansainnutkin.

      (En ole sielunvaelluksen tai jälleensyntymäopin asiantuntija, joten toivottavasti kukaan ei nyt vedä tästä hernettä nenäänsä...!)

      Poista
    2. Hyvin paljon mahdollista, että kärsimyksellä mässäily johtuu juurikin karmasta! Muutenkin se tuntuu vaikuttavan asenteisiin täällä ihan hirveästi, ja usein tuntuu, että omaan tilanteeseen alistutaan ihan liian herkästi, kun ajatellaan ehkä, että kaikki on ansaittua, ja seuraavassa elämässä asiat voivat taas olla paremmin.

      Poista
  3. Mielenkiintoista.Jokaisessahan maassa on jonkinlaista rasismia ja ennakkoluuloja,joka usein johtuu tietämättömyydestä. Kävin katsomassa tuota rasismikarttaa ja huomasin että oma alueeni ei siinä ollut tullut mukaan(oli harmaana) .Mutta rasisimia on täälläkin.Nyt se kohdistuu afrikkalaisiin pakolaisiin/elintasopakolaisiin ja Etiopian juutalaisiin.Ja todellakin hämmästyttävää että Intia oli tuossa noin korkealla ja luin kiinnostuneena myös Sadun kommentin.Oliskohan se intilaisen kastisysteemi vaikuttanut siihen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että kaikkialla on rasismia ja varsinkin ennakkoluuloja muita ryhmiä kohtaan. Kirjoitin tuossa, että ranskalaiset eivät ole rasisteja, mutta toki heissä rasisteja on. Tarkoitukseni oli vain ilmaista, ettei ehkä ratkaisevasti sen enempää kuin muualla. Täällä on ehkä mutuarviolta esimerkiksi enemmän jännitteitä eri uskontoryhmien (lähinnä muslimien/äärikatolilaisten/juutalaisten) välillä/niitä kohtaan kuin varsinaisesti eri etnisiä ryhmiä kohtaan. Olisi kyllä ollut kiinnostavaa nähdä, miten siellä olisi tähän vastattu. Herättävätkö etniset ryhmät esimerkiksi enemmän ennakkoluuloja kuin uskonnot? Vai erottelevatko ihmiset siellä niitä toisistaan oikeastaan?

      Poista
  4. Mielenkiintoista on. Syrjintää ja rasismia on kyllä niin monenlaista, tai sen ilmenemismuotoja, tai muotoja, jotka eivät ilmene mitenkään, mutta ovat olemassa piilossa yhteiskunnan rakenteissa. Ja lisäksi ennakkoluulot, pelot vierasta ja erilaista kohtaan. Ranskassakin paljon puhuttu lähiöasukkaiden työn saannin vaikeus kun on väärä osoite ja väärä nimi. Eikä tällainen rajoitu vain lähiöasukkaisiin. Tietyn "rotuisia" ei vain palkata tiettyihin töihin koulutuksesta ja kokemuksesta riippumatta.
    Oma alkuaikojen tunnelma Ranskasta oli jotenkin sellainen, että ranskalaiset seisovat maansa rajoilla selkä rajoja vasten ja katsovat sisään päin. Jotenkin vähän ahdistavaa. Mikään mikä on rajojen ulkopuolella ei kiinnosta tai sitä ei ole olemassa.
    Ruotsalaisselvityksestä: kai siinä on muutakin kyselty kuin vain ketä ei halua naapuriksi.
    Intian kuviot ovat myös tosi kiinnostavia. Kiitos Satulle pitkästä pohdinnasta.
    terv. kuumasta ja tapahtumarikkaasta Tre:lta paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalaisessa yhteiskunnassa hankalaa on maahanmuuttajille ja myös kansallisille vähemmistöille se, että periaatteena on ollut assimilaatio. On kuviteltu joku ranskaa puhuvan perus-Pierren prototyyppi, ideaalihahmo, jota kaikkien olisi hyvä muistuttaa. Näinhän täällä on näivetetty mm. paikallisia kieliryhmiä (kuten oksitaaneja: http://pariisistapaivaa.blogspot.fr/2012/09/anem-oc-per-la-lenga-occitana.html).

      Tuo "väärä" osoite on niin totta, ja kuten sanoit, ihan tutkittuakin. Eräs tuttuni (ns. etninen ranskalainen) taisteli kovasti tietään Pariisin pohjoislähiöstä. Ja hänellä sentään oli ihan perusranskalainen nimi. Nythän Maghreb-taustaisia on jo yhteiskunnan joka portaalla, mutta uskon kyllä, että se Pierre palkataan yhä samalla CV:llä duuniin mieluummin kuin Mehmed. Top chef Naoëlle uskoi, että häntä inhottiin ja syytettiin varkaaksi arabitaustasta johtuen. Luulenpa, että se saattaa olla ihan oikeastikin osa syytä.

      Eli uskon kyllä, että ennakkoluuloja ja rasismiakin täällä riittää. Mutta en usko, että ranskalaiset olisivat ratkaisevasti muita eurooppalaisia huonompia tässä suhteessa.

      P.S. Oi, kuuma Tampere! Nyt tunnen kyllä pienen kateuden piston sydämessä...! :) Ensi kuun kesälomareissulla PAKKO päästä Treelle. En ole siellä vuosiin käynyt.

      Poista
  5. Kyllä vaan on mielenkiintoista! Ihana tuo viinipullon etiketti ja tuo intialainen Barbie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin! :) Mietin vähän, onko tämä nyt taas liian raskassoutuista, mutta kiva kun muitakin kiinnostaa. :) Ja muakin nauratti tuo etiketti. Joskus jopa ranskalaiset osaavat nauraa itselleen...! ;)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen ja vähän arkakin aihe käsiteltäväksi, mutta aion kyllä ehdottomasti tarttua "haasteeseen" ja kirjoittaa asiasta vähän pidempää pohdiskelua. Sitä ennen pitänee tehdä vielä vähän taustatutkimusta, sillä näin lyhyen asumisen jälkeen on vielä hankala sanoa kovinkaan paljon korealaisista noin yleensä, mutta sen verran voin kyllä kertoa, että tuo punainen väri Korean kohdalla ei missään nimessä tullut yllätyksenä! Ja ilman kenenkään "puolia" ottamatta voin ainakin kertoa esimerkkejä, mitä olen nähnyt ja kuullut... eli kirjoitusta on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän arkoja aiheitahan nämä ovat. Pelkäsin vähän, että tännekin osuu joku tahallaan väärin ymmärtävä, mutta huippufiksuja kommentteja on tullut! :) Olisi tosi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi ja kokemuksiasi! Olen ollut ymmärtävinäni, että useammassakin Aasian maassa suhtaudutaan aika peittelemättömän ennakkoluuloisesti nimenomaan rotuihin (mitä ne sitten lienevätkään...). Mitään lopullista totuutta näistä asioista en tietenkään odota sinun pläjäyttävän, omanikin oli ihan puhtaasti subjektiivista pallottelua ja mutuilua.

      Poista
  7. Luulen, että joka maassa on omat ennakkoluulonsa, mutta eroja sitten sen puoleen, että kuinka tämän asian kanssa eletään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Noin uskon minäkin. Ja uskonpa vielä, että meillä ihan kaikilla on ennakkoluuloja, vaikkemme ehkä aina haluaisi sitä edes myöntää. Kuten kirjoitit, ratkaisevaa onkin se, miten ja kuinka paljon niiden pohjalta reagoidaan.

      Poista
  8. Tata tutkimusta oli tituuleerattu kai useammassakin paikassa hyvin hataralta pohjalta tehdyksi ja silta se kylla tuntuu. Turkin punertava rasistisuus ei yllata yhtaan, taalla ollaan ihan avoimen rasistisia oman maan sisallakin ja nama rajat eri rotujen kohdalla ovat viimeisten vuosien aikana vain kasvaneet, jatkuva terroristisota itarajalla ja pommi-iskut eivat tietenkaan ole tilannetta helpottaneet, voin sanoa ihan suoraan etten minakaan tieda mita olisin taalla kysymykseen vastannut jos ihan oikeasti pohdin asiaa...Taalla on myös tapana vitsailla kevyita ihmisten ulkonaösta ja rodusta ilman etta se aina tarkoittaa mitaan. Tallaisen tutkimuksen tekoon tarvittaisiin valtavat resurssit ja maakohtaista pohjatyöta jos haluttaisiin edes vahan suuntaa-antavia tuloksia, saataisiinko niita sittenkaan niin paha menna sanomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tuossa oli ruotsalaisekonomien tarkoitus tutkia, edistääkö taloudellinen vapaus suvaitsevaisuutta. En tarkemmin tutustunut siihen, millainen tutkimusryhmä mukana oli, mutta näin ENNAKKOLUULOISESTI (;)) voisin epäillä, ettei ekonomeilla välttämättä ole palikoita tutkia näin monisäikeistä yhteiskunnallista (ja psykologista!) ilmiötä ihan keskenään.

      Hmmm. Hyvä pointti kyllä tuo, että jos yhteiskuntarauhan kanssa on ongelmia ja tietyt ryhmät oikeasti kokee uhkaksi, voi ryhmää olla vaikeaa erottaa yksilöstä. Missä menee itsesuojelun ja rasismin raja? Eivätpä ole nämäkään mitään itsestäänselvyyksiä.

      Poista
  9. Hirmu mielenkiintoista ja mielenkiintoisia kommentteja myös (Satu). Odottelen mielenkiinnolla Terhin postausta!
    Varmaan on niin, että kovasti riippuu keneltä kysytään ja millaisessa (taloudellisessa?) tilanteessa maa on, esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin! Tosi mielenkiintoisia kommentteja. Tosiaan, riippuu kovasti siitä, keltä kysytään. Ja varmasti maan tilanteestakin. Tarkoituksena näillä oli ilmeisesti tutkia juuri maan talouden vapauden vaikutusta. Tutkijat päätyivät siihen, että homoja vapaassa taloudessa suvaitaan paremmin, mutta muita rotuja ei välttämättä:

      "Cross-sectional and first-difference regression analysis of up to 69 countries reveals that economic freedom is positively related to tolerance towards homosexuals, especially in the longer run, while tolerance towards people of a different race and a willingness to teach kids tolerance are not strongly affected by how free markets are. "

      Mutta mä luulen, että tässä heillä saattoi olla ongelmaa juuri tuon rotukäsitteen kanssa...

      Poista
  10. Toi mitä kerroit ruotsalaisten käyttäytymisestä/ensiereaktiosta suomalaisia kohtaan on ihan totta - tosin en ole enää törmännyt siihen yhtä paljon kuin silloin joskus aikoinani tänne muutettuani. Se on tosi ärsyttävää mutta ei niinkään rasismia kuin enemmänkin tyhmiä ennakkoluuloja joita ruotsalaiset "vitsikkäästi" haluavat joistain kumman syystä jakaa suomalaisten kanssa.

    Ruotsissa ei todellakaan ole poliittisesti korrektia puhua rasistisia ja varmasti juuri sen takia SD:n kannatus on tullut ruotsalaisille yllätyksenä ja on suuri häpeäpilkku, "eihän nyt tollaista saa sanoa. Ääneen ainakaan."

    Mutta joo, siis ihan älytön kysymys kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yleensä nuo puukko- ja alkkisvitsit ja vastaavat ovat todellakin vain vitsejä, jotka eivät tosiaan tarkoita kai sen kummempaa kuin ne blondivitsitkään. ;) Valtaosin ruotsalaiset suhtautuvat ihan myönteisesti suomalaisiin, onneksi. :) Mutta törmäsin siellä asuessani muutamaan otteeseen ihan aitoihin negatiivisiin ennakkoluuloihin, aika yllättäviltäkin tahoilta. Se oli jotenkin herättävää, voin vain kuvitella, millaista on asua jossain yhteiskunnassa selvästi ei-toivotun ryhmän edustajana.

      Minulle on jäänyt ruotsalaisista vähän sellainen kuva, että moni ihan oikeasti on kuin suoraan Solsidanista, varsinkin Alex ja Mickan ovat omituisen tutun oloisia. Eli eivät tavallaan tarkoita pahaa touhullaan, yrittävät vain kovasti olla sellaisia kuin "kuuluukin". ;)

      Poista
  11. Mitähän 50-luvun elokuvia sitä on katseltu, joissa erirotuisten avioliitot on tabu Yhdysvalloissa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jotain valkohuppuisia setiä ja palavia ristejä siinä vilisti...? ;D

      Nomuttasiis, eikös vähiin päin kaikissa amerikkalaisissa (siis yhdysvaltalaisissa) sarjoissa ja elokuvissa yhä poimita kullekin hahmolle suurin piirtein samaa väriä edustava mielitietty? Siis minun silmiini on tuollainen jäykistymä osunut ja sen sitten olen tabuksi tulkinnut. Täällä en ole huomannut arjessa tai viihteessä samanlaista ilmiötä. Mutta en todellakaan väitä tietäväni mitään näitä etämielikuvia kummempaa sikäläisestä kulttuurista. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.