tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lenkille Pariisissa

Vanhan stereotypian mukaan pariisittaret eivät urheile, vaan pysyvät hoikkina tupakan ja mustan kahvin voimin. Ennen se taisi vähän pitääkin paikkaansa. Kun minä vuosikymmen (voikamalakunaikarientää, ehämmäävoiollaniinvanha!) sitten asuin ensi kertaa Ranskassa, kukaan ei lenkkeillyt. Ja kun itse kävin lenkillä, paikalliset toljottivat menoani suu auki. Osasyynä tietysti saattoi olla säkenöivä kauneuteni, luonnollisesti, mutta ennen kaikkea syynä oli se, ettei lenkkeilijöitä näkynyt katukuvassa tai puistoissa.

Nyt ei kukaan vilkaise kahdesti, jos lenkkeilen Pariisissa. Joko säkenöivä kauneuteni on karissut, tai sitten syynä on se, että lenkkeilijät ovat nykyisin ihan arkipäiväinen näky täälläkin.

Pariisissa lenkkeily on minusta haastavaa siksi, etten tykkää urheilla kadulla autojen seassa, enkä asu urheiluun sopivan puiston lähellä. Toisekseen, en itse asiassa tykkää juoksemisesta (vaikka se kovin trendikästä onkin), vaan suosisin sauvakävelyä (vaikka se kovin epätrendikästä onkin). Olen hankkinut kaupunkikäyttöön jopa pituudeltaan säädettävät sauvat, mutta en vaan kehtaa sauvoa tässä kaupungissa ihan missä sattuu.

Tämän taustoituksen jälkeen allekirjoittaneen syväluotaavaa ja ehdottoman objektiivista analyysiä Pariisin puistojen soveltuvuudesta lenkkeilyyn:


Luxembourgin puisto (22,45 ha; 6. kaupunginosa)

+ Puisto on suhteellisen suuri, joten täällä ei tarvitse juosta ihan pientä kehää.
- Melko paljon turisteja, mummoja, lapsiperheitä ja vastaavia hidastamassa urheilusuoritusta. Arkena lounasaikaan tilanne on kohtuullinen, viikonloppuisin vaikeampi.
- Syystä tai toisesta minun on mahdoton kuvitella itseäni sauvomaan Luxembourgin puistoon, kaipaan siihen metsäisempää (lue: vähemmän fiiniä) ympäristöä. Vika on korvieni välissä, sillä lounaslenkillä vastaan tulee jopa enemmän sauvakävelijöitä kuin juoksijoita.

parcs06
Harmaan Luxembourgin puiston taustalla vaanii vieläkin harmaampi Eiffel.
parcs04
Yksi Luxembourgin puiston urheilumuodoista on petankki. Ennen matsia palttoo asetellaan tyylikkäästi henkarille.
parcs05
Luxembourgin puistosta bongattu papukaija.
parcs16
Luxembourgin puiston sauvailijoita.
parcs15
Lisää Luxembourgin puiston sauvailijoita.

Buttes-Chaumont (24,7 ha; 19. kaupunginosa)

+ Mukavan suuri, ei tarvitse kiertää pientä kehää.
+ Rento paikka, sopii sikäli myös sauvomiseen.
+/- Korkeuserot tuovat kävelijälle mukavaa pakaraharjoitusta, mutta juoksijalle ne saattavat olla turhan raskaita.
- Aurinkoisina viikonloppuina hipsterien ja piknikväen tukkima.
 
parcs01
Buttes-Chaumontin tyypillistä kävijäkuntaa.
parcs02
Pakollinen Sacré-Coeur-kuva Buttes Chaumontilta.
parcs03
Keväinen Buttes-Chaumont

Bois de Boulogne (846 ha; 16. kaupunginosa) / Bois de Vincennes (995 ha; 12. kaupunginosa)

+ Suuri ja metsäinen, täällä saa sauvoa kaikessa rauhassa.
- Suuri ja metsäinen, en lähde tänne mielelläni lenkkeilemään yksin (vaikka varsinkin viikonloppuisin ohikulkijoita riittää). Ilta-aikaan kannattaa vältellä.
- Paljon koiria irti.
- Kaukana.


parcs14
Bois de Vincennes

parcs13
Bois de Vincennes

parcs12
Bois de Boulogne

parcs11
Bois de Boulogne

parcs10
Bois de Boulogne

Parc Monceau (8,25 ha; 8. kaupunginosa)

+ Suhteellisen keskeinen sijainti.
- Pieni ja ahdas juoksemiseen.
- Tuntuu liian fiiniltä sauvomiseen, eikä sauvoja mahdu kapeilla käytävillä kunnolla edes viuhtomaan.


parcs07
Parc Monceaun lenkkeilijät kiertävät ahdasta ulkokehää.

parcs08
Parc Monceaun lenkkeilijöitä.

parcs09
Lapsoset kiertävät Parc Monceaussa kehää puolestaan karusellissä.

Champ de Mars (24,3 ha; 7. kaupunginosa)

+ Hyvä vaihtoehto, jos sattuu Eiffelin tietämissä asumaan tai työskentelemään. Ja päätyy mielellään noin miljoonan turistin kuva-albumiin.
- Turistit ja turistikrääsän kaupustelijat tukkivat reittiä jatkuvasti. École Militairen puoleisessa päädyssä on väljempää.
- Liian avoin kenttä, kaipaan metsäisempää ja luontomaisempaa ympäristöä.
parcs001
Lenkkeilijä ja turistit ja joku torni Champ de Marsilla.

Jardin des Plantes (23,5 ha; 5. kaupunginosa)

+ Hyvä vaihtoehto lounasjuoksupyrähdykseen, jos sattuu kulmilla olemaan.
+ Melko suosittu, mutta käytävät ovat pääosin mukavan leveitä, joten ohittelemaan mahtuu.
- Suurin osa puistosta on taas minusta liian avointa kenttää, en lähtisi tänne sauvomaan.


Parc Montsouris (15,5 ha; 14. kaupunginosa)

+ Puineen ja nurmikenttineen mukavan luonnonläheinen.
- Kesäviikonloppuisin täynnä piknikväkeä.


Promenade Plantée  (4,7 km; 12. kaupunginosa)

+ Kaunis ja suojaisa
- Kapealla käytävällä on varsinkin viikonloppuisin turhan ahdasta juosta, saati sitten huitoa kävelysauvoilla.


Ratkaisevaa puiston valinnassa on tietysti se, missä on ja millainen on aikataulu. Harva ehtii arjen keskellä erikseen lähteä tunnin metromatkan päähän urheilemaan.

Otan myös mielelläni vastaan uusia ideoita pariisilaisten lenkkeilypaikkojen suhteen!

P.s. Täällä muuten tuiskuttaa parhaillaan lunta! Voi *kirosanakirosanakirosana*!

32 kommenttia:

  1. Vau, hienoja puistoja lenkkeilyyn. Jos minä asuisin siellä matkustaisin varmaan vähintään kerran viikossa Versaillesin puistoon iltalenkille. Siinä vaiheessa kun se avautuu yleisön kulkea ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Versailles on kyllä tosi hieno, siis nimenomaan se puisto! En olekaan vuosiin siellä käynyt, pitääkin ottaa se tänä keväänä asiaksi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Haha, mainio idea. Buttes Chaumontissa olisi vielä vähän rinnettäkin. Että kukapa sitä Alpeille menisi, kun voi yhtä hyvin mennä 19. kaupunginosaan?! :D Tähän tapaan: http://youtu.be/ncFocHhx9CY

      Poista
  3. Onpa yllättää, että Pariisista löytyy sauvojia noinkin paljon. En muistaakseni ole ikinä ulkomailla nähnyt ketään sauvakävelyllä. Miten ne sauvat on Pariisiin asti päätyneet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sauvakävelyä kyllä harrastetaan jonkin verran Ranskassa, vaikka taitaa se olla ns. mummolaji täälläkin. :D Keskiylängöllä ainakin näkee sauvojia jonkun verran, sieltä minä ne säädettävät sauvatkin ostin. Excelin sauvani jätin anoppilaan, kun siellä on hyvät patikkamaastot, siellä jopa tulee käytyä lenkillä päivittäin. Pariisin kaupunki järjestää joissain puistoissa myös sauvakävelykursseja.

      Poista
  4. Mikäs on sun suosikkisi? Nousiko mikään yli muiden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Buttes Chaumont. Se on kaunis ja suhteellisen suuri. Bois de Vincennes ja Bois de Boulogne ovat kanssa hienoja, mutta vähän keskustan ulkopuolella.

      Poista
  5. Kavin tassa miettimaan lahipuistoja joita voisi kuvailla etta vain puolet sementtia tai kampan kokoinen alue jne. noh on noita vaha viehattavampia puistojakin mutta suurin osa ei tayta puiston kriteereita mun mielesta ja siella ne vaan kavelee, ympyraa. Etta kylla teilla on hienot puistot ja yllatyin noinkin runsaasta sauvakavelyn suosiosta, taalla kukaan ei tajua koko hommaa kun eivat tajua juoksemistakaan kaduilla, varsinainen urheilukansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... Mä täällä kitisen, kun puistot ovat kaukana ja/tai niissä on väkeä, mutta täällä sentään on puistoja. :)

      Olis kyllä mielenkiintoista tietää, kuka ja miten on onnistunut markkinoimaan sauvakävelyn ranskalaisille. Kerrankin suomalainen vienti on onnistunut. :D

      Poista
  6. Vau mitä puistoja ja hauska analyysi! Mutta mitä ihmettä tuo papukaija tuolla puussa tekee?! Tahdon tällä minuutilla sauvakävelemään ihan mihin tahansa noista puistoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että se on jonkun karannut tai hylätty lemmikki. Se ei kyllä ollut yhtään kesy, lensi aina kauemmas kun yritin kameroineni lähestyä (mistä johtuu heikko kuvanlaatukin). Vähän säälittää nyt, kun tuolla pyryttää lunta. Taitaa olla turhan kylmä papukaijalle. :(

      Poista
  7. Huh, ei kyllä tulis mun siellä lähdettyä lenkille, kun täälläkin välillä kynnys on korkea...! Meiltä alkaa metsä ja lenkkimaastot käytännössä kotiovelta ja voi valita maisemareitin (näkyy muuten Näsineula tänne kaukaiselle esikaupunkialueellekin ;)) tai järvenrantamaisemia. Pitääkin muistaa hyödyntää tämä ihanuus - heti kun toi metrinen lumihanki vähän sulaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa todella hyödyntää maastoja. Ja vielä järvi- ja Näsinneulanäkymät, oi! ♥

      Meillä oli Tukholmassakin aivan mahtavat lenkkeilymaastot, rantaa ja ihan metsää suorastaan heti kotiovelta. Ja ydinkeskustaan 10 minuutin metromatka. Aina välillä sitä täällä haikeudella muistelen. :D

      Poista
  8. Kyl vaan on hienot lenkkeilymaisemat.Tällä viikolla on niin kuuma etten millään ole voinut mennä lenkille,sai kuntosalin juoksumatto toimia sen sijaan;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, helteellä ei paljoa kannata turhia lenkkeillä. Mutta olikos siellä tänä talvena kuitenkin lunta vai muistanko nyt ihan väärin...?

      Poista
  9. Onpas sauvakävelijöiden määrä kasvanut siitä kun viimeksi muutama vuosi sitten Pariisissa lenkkeilin. Noin kuukauden mittaisilla työreissuilla olemme lenkkeilleet pääasiassa Jardin des Plantesissa (kierrokseen kuuluu mäen päällä huvimajalla käynti) ja Bois de Vincennesissä sekä sunnuntaiaamuisin kaupungin kaduilla.
    Tykkään kovasti blogistasi, se helpottaa seuraavan Ranskan reissun odottamista. Enää puolitoista kuukautta... sitten puolitoista kuukautta töitä Orsayssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet viihtynyt! :) Aika kiva duuni tuollainen, jossa pääsee matkustamaan tuollaisiksi ajoiksi.

      Ja Orsay on minulle tuttu paikka, olin siellä lähistöllä töissä reilun vuoden. Kiva pikku kylä, mutta kulku Pariisista RER B:llä oli aika usein hiukan painajaismaista. :P Tänään ei RER B aamulla tainnut kulkeakaan, kun tuli tuota lunta. Mutta puolentoista kuukauden kuluttua taitaa olla täysi kevät käynnissä. Ihan pakko! :D

      Poista
  10. Tààllà Roomassakin tànààn ràntàà ja rakeita, eli juoksulenkki siirtyi hamaan tulevaisuuteen! Itse kàyn pienessà Villa Celimontanan puistossa ulkolaitaa kiertàmàssà, mutta kun matkan varrelta lòytyy antiikin Rooman katukiveystà, Ramses II obeliski, kilpikonna-allas ja muuta kivaa, en ole koskaan kyllàstynyt. Ja noita papukaijoja on tààllàkin puut tàynnà, ihania! Sauvakàvelijàn olen Roomassa 25 vuoden aikana nàhnyt vain kerran, ulkomaalainen!
    Seuraavan kerran kun tulen Pariisiin pakkaan juoksukengàt ja varaan hotellin puiston vierestà, kiitos neuvoista! Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin sataa lunta, oho! :O Lenkkimaastosi kuulostaa kyllä tosi eksoottiselta, melkein käy kateeksi. :) Juuri oli puhetta kaverin kanssa, joka söi opiskeluaikanaan usein lounaansa Latinalaiskorttelin roomalaisraunioilla. Eikä sen kummemmin koskaan miettinyt, miten vanha ja historiallinen paikka oli, kunhan piti sitä mukavan rauhallisena soppena lounaspatongin syömiseen. :D

      Mutta hei, sähän voisit alkaa sauvakävellä Roomassa ja tuoda samalla sauvakävelyn ilosanomaa italialaisille! ;)

      Poista
  11. Wau mitä vaihtoehtoja! Ei sillä että itse lenkkeilisin, mutta näin turistin näkökulmasta. Amsterdamissa ei taida (keskusta-alueella) olla kuin yksi puisto, Vondelpark, missä juuttuu turistien ja rullaluistelijoiden väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, ettei Amsterdamissa ole useampia keskustapuistoja. Mutta toisaalta kaikki kuitenkin pyöräilevät, joten liikuntaa tulee ainakin hyötyliikuntamuodossa. :)

      Poista
  12. No kyllä olet tehnyt mahtavan ja perusteellisen analyysin. Wau! Pitäisi liittä johonkin oppaaseen, vaikka "The Runner´s Guide" olisi ikionnellinen tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, varmasti! :D Kiitos kehaisusta kuitenkin. Tämä lenkkeilyasia on yksi niistä, joka minua itseäni eniten Pariisissa asumisessa häiritsee. En tykkää yhtään käydä salilla, joten harrastan sitten kotijumppaa (tai -zumbaa) niin päivinä, kun en lenkille pääse. Ja alakerran naapurit kiittävät. ;D

      Poista
  13. Kiitos hienoista kuvista ja neuvoista! :)) Jälleen kerran tekisi mieli Pariisiin...nyt voisin ottaa vaikka juoksukengätkin mukaan ja tutustua puistoihin. Viime Pariisin matkalla kävin Luxembourgin puistossa, kun se sattui sijaitsemaan juuri hotellin vieressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lilja. :) Lenkkeily on aivan mahtava tapa tutustua Pariisin puistoihin, suosittelen! :) Tosin jos reissu koostuu nähtävyyskierroksista, niin Pariisissa tulee usein jo muutenkin käveltyä jalat rakoille, jolloin lenkkeily saattaa jäädä väliin.

      Poista
  14. Hei täälläkin sataa lunta! Käsittämätöntä, nimittäin juuri lauantaina lämpöasteita oli +17 (vaikka itse asiassa niitä luvattiin jopa +23) ja nyt sitten lunta???!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kävi ihan samoin! Viikonloppuna lämpöä oli + 16 ja nyt tuli lunta. Tänään on kylmää, mutta sentään aurinkoista. Nyt se kevät tänne jo!

      Poista
  15. Oh miten kaunista :) En ole käynyt Pariisissa vuosiin, mutta voisin taas. Ihan vain noin nättien lenkkimaisemien takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Pariisista on moneksi, myös lenkkeilylomakohteeksi! ;D

      Poista
  16. Ihastuttavia ja monipuolisia puistoja. En mielellään asuisi kaupungissa, jossa niitä ei ole tai vaihtoehtoisesti vihreitä aukioita ja istahduspaikkoja. Kieltämättä metsäisempää ja rouheampaa menoa kaipaisi joskus, mutta Bangkokin lähes totaalisen puistopuutteen jälkeen ei sovi valittaa. Kai ketään ei vaan siellä kiinnosta hikoilla ulkona enempää kuin on pakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, eipä sitä trooppisessa lämmössä kauheasti juosta sen enempää kuin on pakko. :) Mistä tuli jotenkin mieleen Tukholman maraton muutamaa vuotta sitten. Oli ollut kuuma päivä, siis tukholmalaisittain, olisko ollut 28'C? Vajaa 30 'C kuitenkin. Toimittaja sitten kysyi afrikkalaistaustaiselta voittajalta, että miltä hurja helle oli tuntunut, oliko vaikeuttanut juoksua? Mies oli aidosti ihan kysymysmerkkinä. Siis mikä helle? :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.