Expédition Dalí vol. 2

Miten normaalia on herätä sunnuntaiaamuna kello seitsemän, jotta pääsee katsomaan taidetta?

Kyllä vaan, uusimme viime torstain expédition Dalín. Tällä kertaa strategiamme oli mennä museolle varhain sunnuntaiaamuna. Varauduimme kuitenkin henkisesti tuntikausien jonotukseen. Pakkasin kassiin jopa vähän evästä. Eikä edes mitään suklaapatukoita, vaan hedelmiä oikein!

Ja tältä jono sitten näytti vähän kahdeksan jälkeen sunnuntaiaamuna:

Ei ketään! Personne !

"Joka aamu olen ensimmäinen espanjalainen, joka koskettaa aurinkoa."

Kuten kuvitella saattaa, olimme tosi tyytyväisiä itseemme varhaisesta nousemisesta. Siinä toisiamme (ja vähän itsejämmekin) selkään taputellessa satuimme sitten törmäämään heti toisessa näyttelysalissa tuttavapariskuntaan. Joka kuulemma oli tullut näyttelyyn jo seitsemältä. Sunnuntaina ylös kuudelta, jotta ehtii taidenäyttelyyn? Se kuulostaa jo vähän oudolta. Eikö?

Kahdeksan maissa saleissa oli vielä suhteellisen väljää.

Näyttelytilaan pulahdettiin ikään kuin kohdun kautta. Munan mallisen minisalin seinällä oli videokuvaa sikiöasentoisesta Dalísta. Taustalla kaikuva sydänäänimäinen jyminä kaikui viereiseen varsinaiseen saliin asti. Näyttelyn äänimaailma oli muutenkin mielenkiintoisesti rakennettu erilaisilla videopätkillä, joita näytettiin tasaisten välimatkojen päässä toisistaan. Erityisen mieleenpainuva oli nopeissa sykleissä näytetty pätkä, jossa Dalí hokee jotain kuolleiden kärpästen tarpeellisuudesta.

"Il était un peu bizarre quand même...", kuten miekkonen analyyttisesti totesi.



Vuonna 1904 syntyneen Salvador Felipe Jacinto Dalín isä oli notaari. Synnyinkaupunki Figueres sijaitsee Kataloniassa, lähellä rannikkoa ja Ranskan rajaa.

Falaise ("Kallio")*, 1926.

Näyttely oli monipuolinen - esillä oli yli120 maalauksen lisäksi mm. installaatioita, piirroksia, esineistöä ja filmejä. Liekö vähitellen paisuneesta väkijoukosta johtunut, mutta kokonaisuus jäi minulle silti jotenkin sekavaksi. Olisin kaivannut selkeämpää ryhmittelyä, joko kronologisesti tai teemoittain. Toisaalta, ehkä turhan tarkat kategoriat eivät sovi surrealismiin?

Dalín kirje Federico García Lorcalle 18.-20.1.2007.

Joka tapauksessa näyttelyn jälkeen tunnen tuntevani Dalín tuotantoa hieman monipuolisemmin, mutta hänen persoonansa jäi yhtä mysteeriseksi kuin ennenkin. Voipi olla, että ääniopas olisi paikannut puuttuneita tietoja, se jäi nimittäin taas ottamatta.

Les Fourmis ("Muurahaiset"), 1929. Muurahaiset edustivat Dalín töissä kuulemma lahoamista.

Muiston pysyvyys, 1931. Tämä malaus on arvioitu erääksi 1900-luvun merkittävimmistä maalauksista ja se on varmasti monille muillekin eräs ensimmäisistä, joka Dalín tuotantoa ajatellessa tulee mieleen. Todellisuudessa maalaus oli hämmentävän pieni. Analyysiä teoksesta löytyy esimerkiksi Wikipediasta.

Départ. "Hommage aux actualités Fox", 1926.

Vestige atavique après la pluie ("Atavistinen raunio sateen jälkeen"), 1967-1968.

Ennen kaikkea näyttelyssä olisi voitu tarkastella lähemmin Dalín suhdetta Galaan. Hänestä mainitaan ainoastaan seuraavaa:

"Dalín seksuaalinen täyttymys hänen tutustuttuaan Galaan (1929) tapahtui samaan aikaan kuin tärkein käännekohta Dalín uralla: surrealistien kohtaaminen".

Le Phénomène de l'Extase ("Ekstaasi-ilmiö"), 1933.

Objet surréaliste à fonctionnement symbolique. Le soulier de Gala. ("Surrealistinen esine symboliseen käyttöön. Galan kenkä"), 1932/1973.

Buste de femme rétrospectif ("Retrosepktiivinen naisen rintakuva"), 1933/1976

Harpe invisible ("Näkymätön harppu"), n.1933.

Vénus de Milo aux tiroirs ("Milon Venus (veto)laatikoilla"), 1936/1964.

Dalín töistä heijastuu myös aikakauden poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia, dalímaisen suodattimen läpi siivilöitynä. "Historia ei huolestuta minua. Se pelottaa minua yhtä paljon kuin heinäsirkat", näyttely tiesi Dalín lausuneen. Mutta jätti kertomatta, pelkäsikö Dalí heinäsirkkoja.

Hallucination partielle. Six images de Lénine sur un piano. ("Osittainen hallusinaatio. Kuusi Leninin kuvaa pianolla."), 1931.

Dalí julisti olevansa surrealistisen ryhmän jäsenenä "vallankumouksen palveluksessa", muttei koskaan tarkentanut, mistä vallankumouksesta oikeastaan oli kyse. Dalí oli selvästi viehtynyt diktaattoreista, mutta toisaalta majoitti kodissaan hippejä ja vaali myyttiä vapaasta taiteilijasta.

Leninejä läheltä.

Dalín kuvasto on yhtä unenomaista kuin Luxembourgin museossa esillä olevalla Chagallilla. Värit ovat usein syviä ja kauniita. Toisin kuin Chagallilla, Dalílla on kuitenkin jotenkin ahdistava pohjavire. 

Le Piano rouge ou l'orchestre rouge ("Punainen piano tai punainen orkesteri"), 1957.

Mistä kaikki ahdistavat kuvat kumpuavat, kun Dalí ainakin päällisin puolin eli moniin aikalaistaiteilijoihin verrattuna varsin seesteistä ja onnellista elämää? Vai onko ahdistavuus vain omaa tulkintaani? Tai Dalín outoa huumoria?

Le lit à la fontaine ("Suihkulähdevuode"), 1936.

"Olen kuin Leonardo, haluan tietää kaiken. Suhteiden luominen asioiden välille kiinnostaa minua lakkaamatta."

L'ascension du Christ, Pietà. ("Kristuksen ylösnousemus, Pietà"), 1958.

Transformation d'une peinture anonyme du XVI siècle (attribuée à Matthias Gerung) ("Muunnos anonyymistä 1500-luvun maalauksesta (jota pidetään Matthias Gerungin tekemänä)"), 1974.

Nu de dos sur piédestal (Saint Jean) ("Alaston selkäpuolelta jalustalla (Pyhä Johannes)"), 1965.

"Kuusivuotiaana halusin olla kokki. Seitsenvuotiaana halusin olla Napoleon. Kunnianhimoni on kasvanut tasaisesti siitä pitäen." 

Omakuva, 1972.

Mae West -installaatio, joka on rekonstruktio Figueresin Dalí-museon alkuperäisteoksesta.

Mae Westissä kamera  hahmottelee installaatiosta seinälle naisen kasvot.

La République des troubadours ("Trubaduurien tasavalta"), 1925. 

Yleisömäärä näyttelyssä lisääntyi jatkuvasti...

...joten lopulta saimme tarpeeksemme ja poistuimme putkea myöten.

Sacré Coeur oli sunnuntaisumun peittämä.

Pompidou-keskuksen ylin kerros on yksi suosikkinäköalapaikoistani Pariisissa. Kaikki tuntuu olevan niin paljon lähempänä kuin korkeammissa pömpeleissä. Marais on suorastaan käsien ulottuvilla.

Poistuessamme sisätiloihin oli kertynyt jo puolen tunnin jono.

Ja uloskin tämän verran. Muahhahhaa heille! ;)

Pompidou-keskuksen Dalí-näyttely on avoinna ympäri vuorokauden maanantaihin 25.3. puoleenyöhön asti. Ennakkolipun haltijat ovat etusijalla.

* Ensimmäisenä teoksen ranskankielinen nimi, perässä oma käännökseni. En vastaa teosten nimien käännösten oikeellisuudesta. ;)