perjantai 3. helmikuuta 2012

Le Grand Froid




Etelä-Suomessa on ehkä kärsitty tänään lumikaaoksesta, mutta Ranskan kiusanapa onkin Suuri Kylmyys. Ranskan meteorologian laitos Météo France on antanut koko maata kattavan pakkasvaroituksen ja kylmä sää oli luonnollisesti aamu-tv:n pääuutinen. France 2 –kanavan terhakka toimittajaneitonen raportoi tilannetta suorana Pariisin Gare du Nordin asemalta: « Täällä on todella kylmä, -7°C, mutta tunnelma on oikein hyvä ». Sanojensa vakuudeksi toimittaja haastatteli turkiskauluriin pukeutunutta täti-ihmistä, joka julisti, ettei liikkuisi asemalle tuotujen ylimääräisten lämmittimien luota ennen kuin olisi pakko.



 Valokuvaaja Janol Apinin näkemys Gare du Nordista (suom. Pohjoisen asema).




Totuuden vuoksi on sanottava, että muualla Ranskassa on paikoin kylmempää ja jopa Pariisin -7°C tuntuu epämiellyttävämmältä kuin vastaava lukema Suomessa. Ääneenhän kylmyyttä ei voi valittaa, paikalliset ovat niin moneen kertaan minulle tähdentäneet, että « Eihän Sulla voi olla kylmä! Sunhan pitäis olla tottunut! ». Kyllä vaan, suomalaisilla on hylkeiden tapaan riuska kylmää eristävä rasvakerros. Olen kansallisuuteni ansiosta geneettisesti ohjelmoitu kestämään kaikenlaista kylmyyttä. 
 

 Lumipeitteinen Montmartre vuonna 1853



Etelä-Suomen tämänpäiväinen lumikaaos ei ole vierasta riemua silti galleillekaan. Vuoden 2010 lopulla Ile de France oli tulvillaan lunta ja raikasta talvisäätä. Kesärenkailla luistelevat autoilijat törmäilivät toisiinsa, kunnes lopulta Pariisiin ja Pariisista kulkeva liikenne  halvaantui käytännössä täysin. Tuhannet autoilijat joutuivat lopulta viettämään yönsä moottoriteillä autoissaan. Työpaikkani sijaitsi tuolloin parisenkymmentä kilometriä Pariisista etelään. Muutama tusina kollegaa vietti yönsä suosiolla työpaikalla. Loput lähettivät toisilleen tien päältä työpaikan yhteisen sähköpostilistan kautta enemmän tai vähemmän epätoivoisia päivityksiä avoimista reiteistä ja vinkkejä mahdollisista vaihtoehtoisista ajoreiteistä. Itselläni kävi poikkeuksellinen tuuri: tavallisesti lakkojen halvaannuttama RER-juna kulki aikataulun mukaisesti kohti Pariisia.


 Jääpeitteinen Seine talvella 1891




Kenen syytä on, jos tuhannet ja taas tuhannet ihmiset viettävät yönsä autossa, kun teiltä ei saada raivattua 12 cm:n lumikerrosta? Tyhmempi voisi luulla, että syy on hallinnon heikossa varustautumisessa poikkeustilanteisiin. Vaan väärässä olisi tuo tyhmempi. Pääministeri François Fillonin mukaan nimittäin syyllisiä olivat meteorologit, jotka ennustivat Pariisin seudulle vain korkeintaan 10 cm:n lumikerrosta.



Eipä ole säätieteilijöihin luottaminen.




3 kommenttia:

  1. Mä oon tosiaan ollut Ranskassa kolmesti töissä: 2003, 2006 ja 2008. Sain tuon kommentoinnin suomalaisten kylmyyden kestämisestä loppumaan, kun vuonna 2006 niissä mielettömissä helteissä totesin jokaiselle kuumuudesta kärsivälle ranskalaiselle, että "älkää valittako, teidänhän pitäisi olla tottuneita tähän" ja hymyilin kauniisti päälle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pitää muistaa tuo jatkossa! :D

      Tuo vitsi on niin vanha ja kulunut, mutta aina kertojan naama näyttää siltä, että tämä luulee juuri keksineensä hyvinkin tuoreen ja omaperäisen heiton. Aaargh...

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.