sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

A voté !

Se on sitten presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestyspäivä. Ranskassa ei ennakkoäänestyksiä harrastella, joten ainoa mahdollisuus äänestämiselle on tänään. Ellei se syystä tai toisesta onnistu, äänestämisen on voinut siirtää etukäteen laaditulla valtakirjalla jollekulle toiselle samassa vaalipiirissä äänestävälle. Myös ulkoranskalaiset eri puolilla maailmaa äänestävät tänään.

Ranskassa äänestämään vuonna 2012 mielivien on pitänyt kirjautua joko asuinpaikkansa kaupungintalolla tai netitse viimeistään 31.12.2011.

Kirjautuneille äänioikeutetuille toimitettiin sitten postitse nimilipukkeet, yksi jokaista ehdokasta kohden.



Vaalipaikalla äänestäjä menee äänestyskoppiin, jossa hän sujauttaa valitsemansa nimilapun kuoreen. Suljettu kuori sujautetaan sitten äänilippaaseen, ja toimitsija hihkaisee vieressä: "(nimi) a voté !" eli "(nimi) äänesti!". Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut löytämään syytä hihkaisulle, mutta ranskalaiset tuntien se liittynee jotenkin Napoleoniin.


Äänestyslipukkeiden mukana toimitettiin brosyyrejä, joissa esiteltiin kaikki kymmenen ehdokasta.

8 kommenttia:

  1. Sitten vielä jännitetään oletko tulokseen tyytyväinen ;) Kuulema on kahden taisto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tyytyväinenhän en ole koskaan. ;) Ei vaan, eiköhän ne Sarkozy ja Hollande ole toisella kierroksella. Kolmannesta sijasta taistelee äärioikeisto ja äärivasemmisto.

      Näiden vaalien myötä on paljastunut yllättäviä seikkoja lähipiiristä. Tunnen mm. ainakin yhden Le Penin äänestäjän. Nuori maisteristyttö.

      Poista
  2. Onko Ranskassa tapana yleisesti puhua omista äänestysaikomuksista? Suomessa ainakin se tuntuu olevah ihan lähiystävienkin piirissä asia, jota ei jaeta - tai ainakaan ei sovi kysyä, kukin kertoo jos tahtoo. Ymmärsinkö muuten oikein, että sinäkin saat äänestää, vaikket (ilmeisesti?) ole Ranskan kansalainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt äänestämään, nämä olivat miekkoselle tulleita papereita. Ehkä helpompi näin. ;)

      Kyllä täällä ehkä hieman avoimemmin puhutaan äänestämisestä, ennen vaalejakin tiesin suurin piirtein kuka äänestää oikeistoa ja kuka vasemmistoa, täällä kun se jaottelu on vielä voimissaan. Toisaalta minua nämä asiat kiinnostavat ja lisäksi minulle näitä on ehkä helpompi puhua, kun olen tavallaan ulkopuolinen. Vaikka kyllä mä otan Le Penin äänestämisen ikään kuin kettuiluna minua kohtaan... ;)

      Poista
  3. Kuuluuko vaalisalaisuus ranskalaisiin vaaleihin? Kertovatko ihmiset avoimesti ketä aikovat tai ovat äänestäneet?

    Hämmästelen usein suomalaista vaalisalaisuutta. Hävetäänkö omaa mielipidettä niin paljon, ettei voida kertoa ketä äänestää? Tiedän, että juuret ovat todennäköisesti kansalaissodan ajoilta. Silloin oli tärkeää ettei naapurikaan tiennyt onko punainen vai valkoinen. Eikö vaalisalaisuudesta voisi kuitenkin jo luopua...

    Onko ranskiksilla salaisuuksia?

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskikset nousevat mielellään barrikadeille, ajatus tuntuu olevan, että hyvä kunhan on joku (vahva) mielipide, viis siitä, mille laidalle se viittaa. Esimerkiksi Guignol-satiiriohjelmassa pilkattiin presidenttiehdokas Bayrouta liian "keskustalaiseksi", olisi pitänyt olla selvästi oikealla tai vasemmalla.

      Toisaalta harva "kehtaa" mainostaa äänestävänsä Front Nationalia. Vaikka heitäkin on tosiaan vastaan tullut.

      Poista
  4. Hei!

    Löysin sivuillesi Peikkokukkulalla blogin kautta ja täältähän löytyi taas yksi mukava blogi, joten jäinpä sitten lukijaksesi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irmastiina! Kiva kuulla, että tykkäät ja tervetuloa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kommentit ovat tämän blogin suola. Ja pippuri. Ja sokeri.