Ranskalaiset, nuo Euroopan rasistit?

Ranskalaiset ovat Euroopan rasistisinta kansaa. Näin vihjaa meille ruotsalaisekonomien tekemä tutkimus, jossa eri maiden kansalaisilta tiedusteltiin, keitä he eivät haluaisi naapurikseen. Yhtenä vaihtoehtona oli "Eri rotua edustavan henkilö". Tämän vaihtoehdon ruksitti haastatelluista ranskalaisista 22,5 %, mikä vei heidät Euroopan ykkössijalle. The Washington Postissa julkaistuun "rasismikarttaan" voi tutustua täällä.

Kuva: Glenn March

Jos minulta olisi kysytty 10 vuotta sitten, olisin ollut samaa mieltä - ranskalaiset olivat Euroopan rasisteja. Pidin vaihtokokemukseni perusteella ranskalaisia keskimäärin ennakkoluuloisina ja sisäänpäinkääntyneinä mörköinä, joita ei kiinnostanut mikään oman navan ulkopuolella tapahtuva. Noin niin kuin vähän kärjistäen. Varsinaista rasismia en tosin ehkä itse joutunut kokemaan, mutta loppumattoman määrän huonoja blondivitsejä, joihin kertojat tuntuivat usein vieläpä itse puolittain uskovan. Kaiken päälle Le Pen vanhempi pääsi noihin aikoihin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Banania-kaakaon mainosjuliste 1930-luvulta.

Kurkistetaanpa uudelleen karttaan. Sen mukaan ruotsalaiset ovat Euroopan vähiten rasististen kansojen joukossa. Hah hah. Missään en ole joutunut kokemaan samanlaisia ennakkoluuloja syntyperäni vuoksi kuin Ruotsissa. Vai eikö sitä lasketa, kun en ole "eri rotua"? Malawilaisen kaverini kokemusten mukaan ruotsalaiset eivät ehkä suoraan sano mitään negatiivista, mutta sen sijaan tuijottelevat ja kohtelevat kuin vähäjärkistä. Yritin lohduttaa, että päähäntaputtelu ja lässytys nyt olivat Svea-mamman hallinnon tapoja hoivata asukkaitaan. Kaverini koki, ettei hänen tohtorisihmisenä tarvinnut sellaista loppuikäänsä kuunnella, ja jatkoi uraansa Lontooseen.

Banania-mainosta mukaileva juliste mainostaa rasisminvastaista konserttia. Kuva: Cicilie Fagerlid

Luulenpa, että kartta kertoo enemmän kunkin maan poliittisesta korrektiudesta kuin suoranaisesta rasismista. The Washington Post liippasi myös läheltä tätä selitystä arvuutellessaan, ettei Suomi ehkä maana ollut suoranaisesti rasistisempi kuin Ruotsi, suomalaiset olivat vain rehellisempiä. Itse epäilisin, ettei keskimääräinen ruotsalainen koskaan myöntäisi ääneen - ei ehkä edes itselleen - ettei halua "eri rotua edustavaa" naapurikseen. Ruotsalainen vain muuttaisi kaikessa hiljaisuudessa muualle. Ranskalainen taas kertoilisi rasistishenkisiä vitsejä "eri rotua edustavasta" naapuristaan - tyttärensä ja naapurin pojan häissä. Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa (ainakin pohjoisamerikkalaisen viihdeteollisuuden mukaan), Ranskassa "eri rotua edustavien" liitot eivät ole tabu. Niitä näkee niin televisiossa kuin arjessa. Tilastollisesti 11,8 % ranskalaisten solmimista avioliitoista solmitaan ulkomailla syntyneen kanssa. Siis enemmän kuin vaikkapa Isossa-Britanniassa. Kyseinen tilasto ei tietenkään tarkenna puolisoiden "rotua", mutta on kuitenkin suuntaa-antava.

Banania-paketti nyt. Lisää Bananiaan liitetystä rasismista esim. täällä.

Toisin kuin ensimmäisen Ranska-kokemukseni jälkeen, en siis enää pidä ranskalaisia rasisteina, korkeintaan hieman ksenofobeina. Mutta kelläpä meistä ei ennakkoluuloja olisi? Ensimmäinen askel on myöntää ne itselleen. Ranskalaiseen huumoriin kuuluu sitä paitsi pieni epäkorrekti ilkeily. Sitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, ettei tule turhaan paha mieli. Jos ranskalainen on tyly, hän on sitä luultavasti vähän kaikille, siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Ja jos syyllistää ulkomaalaista huonosta ranskantaidosta, hän tekee sen ehkä peitelläkseen omaa kielitaidottomuuttaan, jota häpeää. Ääliöitä on toki joka maassa, mutta noin niin kuin yleisellä tasolla.

Kuva: Marya

Niin, sitten vielä tuo ruotsalaistutkimuksen rotukysymys. Sana rotu nimittäin poistettiin hiljattain Ranskassa virallisista papereista. Joku voi pitää tätä poliittisen hyperkorrektiuden ilmentymänä: "Seuraavaksi pitää poistaa teksteistä kansalaisuudet -- ja termi homo sapiens, mikä vapauttaisi eläintarhoihin vangitut esi-isämme!", nälvi esimerkiksi toimittaja-historioitsija Benoît Rayski. Rotu on sanana kuitenkin tietyssä poliittisessa ja historiallisessa kontekstissa muodostettu sosiaalinen konstruktio, jolla ei nykyisen ymmärryksen mukaan ole tieteellisiä perusteita. Rotu ja sitä kautta rasismi eivät myöskään ole enää termejä, joilla voisi määritellä mitenkään kattavasti yksilöön kohdistuvia ennakkoluuloja. Entäpä ennakkoluulot muita uskontoja tai seksuaalista suuntautumista edustavia kohtaan? Tai muita etnisiä tai kieliryhmiä kohtaan? Tai toista kansallisuutta olevaa kohtaan? Tai, krhm, toisenlaista hiusväriä kantavia kohtaan? Ehkä tämä kaikki osaltaan vaikutti ranskalaisten tapaan vastata tähän ruotsalaisten esittämään kysymykseen?

Barbie-nukke Intiasta. Kuva: TN

Kuten huomaatte, minulla ei ole mitään Suurta Vastausta aiheeseen. Kunhan halusin jaaritella. Olisi myös mielenkiintoista lukea Intiaa ja Etelä-Koreaa tuntevien mietteitä maiden korkeasta sijoituksesta kyselyssä. Satu ja Terhi, heräsikö teillä esimerkiksi mitään ajatuksia...?

Totuus piilee naistenlehdissä

Ihan liian vähän ehtii tai kykenee lukemaan naistenlehtiä. Matkoille niitä tuleekin sitten yleensä ostettua saman tien muutama. Mukavaa kyllä, naistenlehdet ovat Ranskassa Suomeen verrattuna suhteellisen edullista lystiä. Jos Suomessa naistenlehdet kustantavat helposti viitisen euroa kappaleelta, täällä sain kaikki kuvan kolme lehteä 4 eurolla ja 80 sentillä.

Ranskan naistenlehdistä ehdoton suosikkini on Marie Claire, muut kaksi lehteä tuli valittua vähän summassa. 

Mitä siis opimme naistenlehdistä tällä kertaa?

Glamour kesäkuu 2013:

Ensin on kerrottava, että miekkonen päätyi menneenä arkipyhänä hiuspaniikissa korttelin ainoaan avoinna olleeseen parturi-kampaamoon hiustenleikkuuseen. Leikkuri oli viisikymppinen täti, jolta mies pyysi, ettei hiuksia leikattaisi kovasti päältä.

Leikkuri: "Joo ei kannata. Teillä on selvästi ohentuvat hiukset täällä päällä..."

Miekkonen (jäätävästi): "Outoa, minulta ei kyllä putoa hiuksia..."

Leikkuri: "Eeeiii, luulenkin, että hiuslaadussanne on joku geneettinen vika, joka aiheuttaa päältä ohuita hiuksia..."

Onneksi miekkosen ei tarvitse murehtia parturin diagnosoimaa geenivikaansa enää. Glamour nimittäin kertoi meille, että kaljut ja kaljuuntuvat ovat trendikkäitä: 

(Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eivät ne miekkosen hiukset harvene. Harmaantuvat kylläkin. Mutta sehän on vain charmikasta.)

Glamourissa hämmästeltiin myös "uutta ilmiötä": äijämäisiä naisia. Tiesitkö, että tytötkin voivat seurata jalkapalloa, juoda kaljaa ja näyttää keskisormea!? Siis aika hurjaa hei!

Glamourissa herättiin värikkäät lenkkari kaupunkikävelykenkinä -trendiin.

Entä tiesitkö, että rinnat säilyvät terhakkaampina, jos elää ilman liivejä? Minä en. Vaikka onhan se loogista, että lihakset kuihtuvat, ellei niitä käytä. Glamourin toimittaja päätti jatkaa elämäänsä liiveittä, koska olo on niin vapaampi ja rinnatkin hänestä kauniimmat. Ystävien, kylänmiesten ja vastaavien huomauttelut eivät kuulemma siinä vaakakupissa paljoa paina. Jutussa kyseltiin myös katugallupin omaisesti neljältä (kuvista päätelle alle kolmekymppiseltä!) ranskattarelta, voisivatko he luopua liiveistään. Kaksi vastaa kieltävästi, sillä he "rakastavat liikaa kauniita alusvaatteita". Yksi sanoo haluavansa, mutta kuppikoko on siihen liian suuri. Neljäs kertoo jo liiveistä luopuneensa - ja saaneensa siitä liikanimen Boobs. 

Marie Claire kesäkuu 2013

Kuten yllä paljastin, Marie Claire on vanha suosikkini, jota luin säännöllisesti jo Suomessa asuessani ja tilasin Ruotsiin. Marie Clairessa kiehtoo monipuolisuus. Samassa lehdessä on yleensä fiksuja reportaaseja eri puolilta maailmaa, julkkishaastatteluja, muotia, kauneutta ja reseptejä. Ja yksi suosikeistani, Moi, lectrice -palsta, jossa lukijat kertovat omia tarinoitaan. Näiden tarinoiden perusteella olen päätellyt, että lähes kaikki muut Marie Clairen lukijat ovat epävakaita persoonia. Tai itse asiassa luultavasti kaikki ranskalaiset naiset.

Tämänkertaiseen Marie Claireen oli kuitenkin livahtanut aivan poikkeuksellisen huono juttu. Sen oli ilmeisesti tarkoitus olla jonkinlainen henkilökuva-haastattelu Leonardo di Capriosta, mutta todellisuudessa toimittaja jaaritteli puolet jutusta itsestään ja Leo-fanituksestaan. Miksi minua pitäisi kiinnostaa, että joku satunnainen toimittaja fanitti Leonardo DiCapriota 10-vuotiaana? Ja eikö toimittaja todellakaan keksinyt DiCapriolta mitään muuta kysyttävää kuin hänen eläinsuojelutyönsä? No eipä tietenkään, toimittajahan toi lukijalle moneen otteeseen tiedoksi, että hän fanina tiesi jo kaiken Leonardo DiCapriosta.

Jos Glamourissa hehkutettiin liivittömyyttä, Marie Clairen mukaan trendityypit kulkevat tämän kevään ja kesän pelkissä liiveissä. Ainakin, jos ovat pitkiä ja hoikkia.

Lisäksi Marie Clairessa hämmästeltiin Ranskan politiikasta tuttuja pariskuntia, joissa se menestyvä osapuoli onkin se nainen. Huimaa!

Be kesäkuu 2013

Be-lehteä en muista juuri aikaisemmin selailleeni. Lehti onkin lanseerattu näköjään vasta 2010, ja se on alkanut ilmestyä kuukausittain viime syksystä. 

Pidän lehden visuaalisesta ilmeestä, mutta sisältö on vähän mitäänsanomatonta.

Jotain sentään opin. Olin nimittäin luullut, että laukunkantotapa riippuu laukusta. Vaan eipä riipukaan, vaan riippuu kantajan persoonasta:

Myös Be oli havahtunut värikkäisiin lenkkareihin kaupunkikävelykenkinä. Oikeasti? En todellakaan ole mikään trendipeikko, mutta jopa minäkin olen nähnyt näitä Pariisissa jo viime talvesta. Missä (ranskan)perunakuopassa ranskalaiset muotitoimittajat ovat koko kevään piileskelleet?

Lenkkareista viis, tiedättekö mistä tunnistaa Todellisen Pariisilaisen? No tietenkin Paris Saint Germain -potkupallojoukkueen tarrasta Hermès-laukun kyljessä!

Onneksi en ole Todellinen Pariisilainen. En nimittäin laittaisi PSG:n tarraa yhtään mihinkään. PSG:n fanit tuppaavat olemaan aivottomia huligaaneja. Pariisilaiset yrittivät hiljattain juhlia PSG:n Ranskan-mestaruutta, ja tappeluksihan se meni ja juhlat piti peruuttaa. Katso vaikka täältä.

(Okei, tiedän että kyseessä on pieni rähinäryhmä, joka pilaa ilon isolta kannattajajoukolta. Mutta silti.)

Koska Ranskan tiedotusvälineissä ei muusta puhutakaan kuin talouskriisistä, niin pitäähän sitä Be-lehdenkin käsitellä. Yllä lukija kysyy, menettääkö hän ystävänsä kun on liian köyhä käymään ulkona. "Työtön boheemiporvari-bloggaaja" titteliä käyttävä Nathanaël kehottaa maksattamaan juomansa miespuolisilla ystävillä, kunnes näiltäkin loppuu rahat.

Alla puolestaan etsitään ratkaisua talousongelmiin jakamalla muiden ihmisten kanssa erilaisia hyödykkeitä. Kuten esimerkiksi Louboutinin kenkiä.

Sokerina pohjalla: Törmäsin eilen ensimmäistä kertaa hattaranmakuiseen Carambariin! Kyseinen yksilö tuli vastaan ravintolassa, jossa annetaan Carambar laskun yhteydessä. Tarjoilijatar huomasi minun yrittävän epätoivoisesti ottaa epätärähtänyttä kuvaa hämärässä salissa, ja toi minulle toisen kaupan päälle. Ah mitä asiakaspalvelua.

Omistan tämän entisen  hattara-Carambarin Ma Petite Vie -blogin Miss J:lle ja hänen suloiselle Barbapapa-tarinalleen. ;)

J'veux du soleil ! ...ja konseptikauppa lapsenmielisille

Ei mitään uutta säärintamalla. Taivas on harmaa, "lämpö"asteet huitelevat jossain viidessätoista tai alle ja sataa roipottaa. Päässäni on kaikunut repeatilla tämä biisi:

Ranskaa taitamaton voi tarkistaa biisin nimen merkityksen täältä.

Enkä ole yksin, koko Pariisi on näyttää olevan vähän iloton. Vie de Parisien -bloggaajan reaktio tiivisti aika hyvin aika monen tuntemukset, kun säätiedotukset lupasivat tämän epäsään jatkuvan vielä ainakin kesäkuulle: viedeparisien.fr.

Nomutta, jottei tämä postaus menisi taas pelkäksi säästä murehtimiseksi, niin mainitsenpa Pohjois-Marais'lla, ihan Merci-konseptikaupan vieressä sijaitsevasta Bonton-lastenkonseptiliikkeestä.  Eva postasi tästä jo blogissaan, mutta koskapa tulin läiskineeksi siellä kiloittain kuvia, niin "mainostan" kauppaa täälläkin.

Bontonin hintaluokka on ainakin vaatteiden suhteen korkeahko, mutta jopa kaltaiseni lapseton (vaikkakin vähän lapsellinen) tyyppi viihtyi hyvin kolmikerroksisessa myymälässä hypistelemässä ja yksityiskohtia ihastelemassa.

Bontonin yhteydessä on myös lasten kampaamo.

Lapsettomille oli tarjolla koirakrääsää. Ja koirattomille pehmokoiria.

Bonton Filles du Calvaire

5, boulevard Filles du Calvaire

Metro: Saint Sébastien Froissart

Hilpeää viikonjatkoa ihanan keväisestä Pariisista!