Le Comptoir Général

Helteet ovat tosiaan saapuneet Pariisiin. Tämän huomaa myös Canal Saint Martinilla, jonka rannat olivat lauantaina piukassa pikniköijiä ja muita ajanviettäjiä. 

Tällä kertaa käänsin kuitenkin selkäni Seinelle ja astua sisäpihalle kuvan huomaamattomasta portista.

Näytä suurempi kartta

Portin jälkeen sisäpiha kulki käytävänä Le Comptoir Généralin ovelle. Ovelta avautui pitkä, punainen käytävä, jonka päässä karibialaisen näköinen rouva ilmoitti sisäänpääsyn maksavan euron, pari, "omantunnon mukaan". 

Summan maksettuani astuin seuraavaan huoneeseen. Yhtäkkiä olin Pariisin sijaan Kuubassa.

Mikä tai mitä on Le Comptoir Général? Se on baari ja ravintola ja jonkinlainen galleriatila ("ghettotaiteelle omistettu museo") ja kirpputori. Viikolla se vuokraa tilojaan kansalaisjärjestöille, jotka työskentelevät yhteisöllisyyden, ympäristön ja solidaarisuuden puolesta. Ruoka on tietysti luomua.

Le Comptoir Généralissa parasta on tietysti kiehtova tila, jossa pääsee kätevästi irtautumaan Pariisista ja koko Ranskasta. Miinusta taas on pakko antaa paikan ylenpalttiselle suosiolle. Sunnuntaibrunssin jonot ovat ylettömät ja viikonloppuiltaisin paikalle kannattaa tulla ajoissa, jos haluaa mahtua sisään tai varsinkaan istumaan. Asiakaskunta koostuu paljolti Canal Saint Martinin houkuttelemista nuorista pariisilaisboboista. Lauantai-iltapäivänä tilaa on sen sijaan riittämiin. Meidän lisäksemme paikalla on muutamia nuorehkoja perheitä tähtisilmäisten taaperoiden kanssa.

Yläkerran kirpputorilla on vaatteiden lisäksi leluja.

Kuubalaishenkinen suuri sali

Yläkerran kirpputori

Elämää nähnyt kala-allas. 

Sisäpihan puutarha oli kai tarkoitettu lähinnä tupakoitsijoille.

Epäviherpeukalona minäkin pidän kasvikauppaa kauhukauppana.

"Noitakabinettiin" oli kerätty voodoohenkistä taide-esineistöä.

Kiehtovan karmivaa.

"Kanat lauloivat, mutteivät koskaan munineet."

Le Comptoir Généralin kartta

Le Comptoir Général
80, quai de Jemmapes
Metro: République/Goncourt

Suhinaa öisessä Pariisissa

Se kesäperjantai oli kuuma. Vaikka ilta oli jo hämärtynyt pimeäksi - tai niin pimeäksi kuin Pariisi nyt ikinä hämärtyy - ulkona pärjäsi silti mainiosti lyhythihaisessa. Pasteur-metroaseman viereisen kahvilan terassi oli yhä täynnä perjantai-illan viettäjiä. Siellä istuin minäkin ystäväni kanssa illallisen jälkeisellä lasillisella.

Yhtäkkiä selkäni takaa kuului suhahdus. Ja toinen. Ja sitten tauoton suhahdusten sarja.

Käännyin katsomaan, ja tajusin suhinan lähtevän tuhansista ohi kiitävistä rullaluistelijoista.

Hetki oli niin taianomainen, että kaivoin kameran esiin ja räpsin ison kasan kuvia terassin vierestä pyyhältävästä massasta. Joku terassiltamme hurrasi ja taputti luistelijoille.

Koska olen niin amatööri ja koska tilanne oli niin yllättävä, kuvien laatu on mitä sattuu. Mutta ehkä niistä välittyy vähän tunnelmaa?

Ohitsemme pyyhältäneet rullaluistelijat osallistuivat Paris Roller -yhdistyksen joka perjantai järjestämälle luistelukierrokselle, joka kiertää Pariisin keskustassa 25 - 30 km:n reitin. Kierros starttaa Montparnassen tornin tuntumasta (kokoontuminen klo 21.30, lähtö klo 22 ja paluu Montparnasselle yhden aikaan aamuyöllä). Kierros järjestetään vuoden jokaisena perjantaina, sään salliessa. Osallistuminen on maksutonta, eikä etukäteisilmottautumista vaadita. Välineet pitää luistelijoilla olla mukana omasta takaa.

Yhdistyksen mukaan luistelu houkuttelee joka perjantai keskimäärin 10 000 osanottajaa, kesäisin jopa tuplasti. Eikä ihme, vaikea kuvitella hienompaa tapaa katsastaa öistä Pariisia! Itse olen vain niin surkea rullailija, että tämä tapahtuma on vastaisuudessakin jätettävä väliiin. Kierros on tarkoitettu nimenomaan kokeneille luistelijoille, sillä vauhti on melko kiivas ja maasto haastavaa. Kulkuetta seuraa sekä ambulanssi että poliisi, mutta mieluummin jätän heidän työllistämisensä omalta osaltani väliin.

Jos into luistelemaan on tarpeeksi kova, mutta taidot eivät ihan riitä perjantai-illan kierrokselle, tarjolla on myös aloittelijoille (jotka jo sentään pysyvät luistimilla pystyssä ja osaavat vähän jarruttaakin...) tarkoitettu kierros, jonka järjestää Rollers & Coquillage -yhdistys. Se starttaa Bastillelta sunnuntaisin klo 14.30.

Vertailun vuoksi: tältä näyttää meno perjantaisella Pari Roller -kierroksella:


Ja tämä on meno sunnuntaisella Roller & Coquillages -kierroksella:


Lisätietoja tapahtumasta ja kulloisestakin reitistä voi etsiä Pari Roller -yhdistyksen nettisivuilta: Pari-Roller.com ja Roller & Coquillage -yhdistyksen sivustolta: rollers-coquillages.org. Molemmat sivustot ovat ranskankielisiä, mutta ellei ranska suju, niitä voi aina yrittää tulkita konekääntäjien avulla.

Junailusta

Perjantaina istuimme olohuoneessa ja löpisimme niitä näitä. Tv mölisi taustahälynä, kunnes alitajunta rekisteröi sieltä mölinästä sanat juna ja onnettomuus ja kuolonuhrit ja Pariisi. Löpinämme katkesi kuin veitsellä leikaten ja minulta lipsahti epäuskoinen "Meeeerde...".

Kaatuneista junavaunuista tuli elävästi mieleen muinainen Jyväskylän junaonnettomuus. Ajoin silloin julkisilla onnettomuuspaikan ohi ja inhosin ylikulkusillalle kokoontuneita pällistelijöitä. Raatokärpäset!

Ranskan junaonnettomuudessa ohikulkijat eivät kuulemma edes tyytyneet pällistelemään. Lähteestä riippuen 15 - 30 paikallista lähiönuorta nimittäin intoontui juuri onnettomuuden jälkeen paikalle ryöstelemään uhrien tavaroita. Kun avustustöissä olleet palomiehet pyrkivät estämään, he saivat kivisateen niskaansa. Joku kumautti avustamassa ollutta lääkäriä ja vei tämän älypuhelimen. 

Minulta meni hetkeksi usko ihmisyyteen.

Myöhemmin paikalla avustaneen Punaisen Ristin edustajat kielsivät mitään ryöstelyä tapahtuneen. Mutta joku oli silti kuulusteltavana puhelimen ryöstöstä. Oliko tarina väärinkäsitystä vai keksittyä vai mitä lienee sattunut? (Lisää täällä)

Tämä onnettomuus melkein liippaa läheltä siksikin, että minulla on junalippu kyseiselle rataosuudelle. Matkaan lähden tänä aamuna. Junani näillä näkymin ei ole peruutettu, mutta se liikennöi poikkeuksellista reittiä. Mikä tarkoittaa, että matka-aika venyy tavanomaisen 4 tunnin sijaan reiluksi seitsemäksi tunniksi. Toivoa sopii, että ilmastointi pelaa.

La Rochellen rautatieasemalla

Ennen junaan nousua liput pitää leimata tällaisessa härvelissä. Paitsi jos ne ovat netistä tulostettuja.

Koskapa minulla ei ole tulostinta, tulostan liput asemalla ennen lähtöä tällaisesta härvelistä. Mukaan tarvitsen tilausvahvistuksen mukana saamani koodin ja pankkikortin, jolla liput maksoin.

Laite puhuu jopa useita eri kieliä.

P.S. En tiedä koska pääsen jälleen koneelle, mutta olen ajastanut kuluvalle viikolle pari huisin jännää postausta.

Olipa kerran Bastilji...

...ja sen valtaus, jonka 224. merkkipäivää tänään juhlitaan.

Viime yön unet jäivät vähiin. Syynä ei ollut Pariisin viimein saavuttanut helle, eivätkä edes palomiesten tanssijaiset, vaan omituiset räjäytysäänet, jotka ovat jatkuneet meidän nurkilla nyt muutaman päivän. Alkuun ounastelin, että joku jossain tekee rakennustöihin liittyviä räjäytyksiä, mutta viime yönä viimein oivalsin, että "ilo"tulitteitahan siellä paukutellaan. 

Katkonaisten unien vuoksi en viitsiytynyt taaskaan katsastamaan kansallisjuhlapäivän paraatia Champs Élysées'n nurkille, vaan tyydyin seuraamaan kulkuetta televisiosta perinteikkäästi sängyllä pötköttäen.

Ikään kuin juhlan kunniaksi verkkojulkaisu Gentside kokosi sivustolleen 10 stereotypiaa, joista ranskalaiset tunnetaan ulkomailla. Kuulostaako tutulta?

Kuvituskuvat on läiskitty 2. kaupunginosassa sijaitsevassa Passage du Caire -käytävässä.

10. Ranskalaiset ovat keksineet ranskalaiset perunat
No joo, suomeksihan klisee kuultaa jo nimestä. Mutta kuten moni ehkä jo tietää, ranskikset eli ranet ovat itse asiassa belgialainen luomus jostain 1600-luvulta. Vaikka Ranskassa tosin kerrotaan kuulemma myös romanttista tarinaa ranskalaisten perunoiden synnystä Pariisin silloilla suuren vallankumouksen pyörteissä - tietysti. 

9. Ranskalaiset ovat luisevan laihoja
Tunnustakaa pois, ensimmäinen mielikuva ranskalaisesta on sellainen kalpea ja luisevan laiha tyyppi, joka puhaltelee savukiehkuroita jostain tumman ja paksun hiuspehkonsa takaa. Minäkin uskoin vakaasti ranskalaisnaisten alipainoisuuteen, kun kokemukseni perustui vielä St. Tropez -saippuasarjaan. 

Jokainen Maalais-Ranskassa matkustanut tietää kuitenkin, että Ranskasta löytyy myös hyvässä lihassa olevia emäntiä, isännistä puuhumattakaan. Varsinkin lasten ylipaino on ollut Ranskassa nousussa, mutta tilastollisesti maassa on silti melko vähän ylipainoisia suhteessa muihin länsimaihin. Veikkailisin, että lievää ylipainoa on Suomessa enemmän kuin Ranskassa, mutta vakavan ylipainon (BMI yli 30) suhteen ero ei ole huima. Ranskassa heitä on OECD:n tilastojen mukaan aikuisista 12,9 %, Suomessa 15,6 %.

8. Ranskalaiset ovat laiskoja
Aika moni tuntuu ihan oikeasti uskovan, että työpaikoilla ranskalaiset lähinnä vetävät lonkkaa tai lounasviiniä. Tämä ei tietysti ihan pidä paikkaansa. Tuntimäärissä mitattuna ranskalaiset työskentelevät keskimäärin 1476 tuntia vuodessa, mikä on vähemmän kuin vaikkapa suomalaisten 1684 tuntia, mutta enemmän kuin vaikka saksalaisten 1413 tuntia. Eikä tilasto sinällään kerro käytännön arjesta yhtään mitään. Tuntemani pariisilaiset tekevät lähes poikkeuksetta pitempiä työpäiviä kuin tuntemani suomalaiset. Jos siis käyvät töissä.

Ja sitä paitsi, ranskalaiset ovat tuottavia. Ranskalaisen työtunti tuotti vuonna 2011 keskimäärin 45,4 euroa, enemmän kuin esimerkiksi saksalaisten (42,3 euroa) tai ruotsalaisten (44,4 euroa), ja huomattavasti enemmän kuin euroalueen keskiarvo (37 euroa).

7. Ranskalaiset ovat epäkohteliaita
Kaikkihan tuntevat ranskalaisten arrogantin maineen. Ranskalaisturistit on taidettu muutamaankin otteeseen äänestää epämiellyttävimmiksi turisteiksi. Uusi tieto minulle sen sijaan oli, että Australiassa ranskalaiset nuoret reppureissarit ovat niin epämiellyttävää väkeä, että heistä on juontunut myymälävarkaudelle uusi termi, French shopping. 

Kuulostaa uskomattomalta, sillä omien kokemusteni perusteella ranskalainen nuoriso ja nuoret aikuiset ovat huomattavasti kohteliaampia ja kunnioittavampia kuin vaikkapa suomalaiset ikätoverinsa. Australia on ilmeisesti niin kaukana maman:in helmoista, että siellä uskalletaan ryypätä, rellestää ja vastustaa kaikenlaisia auktoriteettejä. Ranskalaiset, joiden kanssa olen aiheesta puhunut, ovat selittäneet, että osasyynä on ehkä se, että keskivertopierre nauttii sääntöjen rikkomisesta, vähän vallankumouksen henkeen. Ja toisekseen, ääliöitä on kuulemma paljon myös ranskalaisten joukossa.

6. Ranskalaiset eivät ajele karvojaan
Tarina on kuulemma peräisin toisen maailmansodan ajalta, jolloin liittoutuneiden sotilaat hämmästelivät karvaisia ranskattaria. Kumma kyllä, naisilla ehkä oli sota-aikana muutakin tekemistä kuin höylätä ylimääräistä karvoitustaan. Sitä paitsi, karvahöyläfirma Braun paljastaa, että ranskattaret ajelevat karvojaan kiivaammin kuin vaikkapa saksalaiset.

5. Ranskalaiset luovuttavat jatkuvasti
"Mikä on lyhyin koskaan kirjoitettu kirja?
"Ranskalaiset sotasankarit"
--
"Miksi Nike pitää Ranskan armeijasta?"
"Koska sota-aikana se on merkittävin juoksukenkien kuluttaja"

Juu-u, toisen maailmansodan aikaan osa Ranskasta luovutti saksalaisille, vaikka Iso-Britannia piti pintansa. Mutta oikeasti Ranskanmaalla on hyörinyt myös toinen toistaan urheampaa sapelinheiluttajaa, jo Gallien päivistä alkaen.

4. Ranskalaiset syövät sammakoita
Varmasti joo. Erittäin harvoin siihen todellisuudessa törmää, kukaan ei sitä ole minulle kotonaan tarjonnut, eikä se ravintoloiden ruokalistoillakaan mikään päivittäinen ilmiö ole, kuten vaikka etanat. Näiden kymmenen vuoden aikana, jotka olen Ranskan kanssa tiivisti ollut tekemisissä, olen syönyt sammakkoa tasan kerran. Se tapahtui kiinalaisravintolassa, jossa luulin tilanneeni kanaa. Ja kanalta ne sammakonreidet sitten maistuivatkin.

3. Ranskalaiset haisevat pahalta
Joo, helteessä pariisilaisessa ruuhkametrossa on aistittavissa omanlaisensa aromi, mutta sitä on tuottamassa myös jokunen turisti. Todellisuudessa ranskalaiset käyvät useammin suihkussa kuin vaikkapa suomalaiset.

2. Ranskalaiset ovat pieniä
Gentside selittelee, että tämä stereotypia polveutuu Napoleonista. Ja että tilastollisesti ranskalaismiehet ovat keskimäärin 176 cm pitkiä, eli pidempiä kuin vaikka saksalaiset (175 cm). Todellisuudessa minä alle 160 cm:n pituuksineni tunnen Suomen ja Ruotsin jälkeen itseni Ranskassa viimein suunnilleen normaalipituiseksi.

1. Baskeri, raitapaita, viini ja patonki
Baskeria näkyy Pariisissa nykyään lähinnä monumentteja vahtivien solttupoikien päässä. Raitapaitatrendiä on ollut liikkeellä taas ranskattarillakin, mutta ranskalaismiehillä sitä näkyi viimeksi pari vuotta sitten, kun Jean-Paul Gaultier puki jalkapallomaajoukkueen raitapaitoihin. 

Viini ja patonki sen sijaan eivät ole kliseitä, vaan ranskalaiselämän kulmakiviä. Kuin sauna ja ruisleipä Suomessa.

P.S. Sitä Oikeaa ja Virallista ilotulitusta ehtii tänään vielä ihailemaan, jos Pariisissa sattuu oleskelemaan. Parhaat näkymät avautuvat Trocadérolta, Seinen rannalta ja Montmartrelta. Minä jätän ilotulitukset väliin, ja rynnistän kansallispäiväaperolle melkein naapuriin.