maanantai 30. huhtikuuta 2012

Muguet de mai

Kielo, Suomen kansalliskukka, kuuluu ranskalaiseen vappuperinteeseen. Kukkaiskielessä onnen paluuta symboloivaa kieloa saa kaupustella vappupäivänä Ranskassa kaduilla ilman erikoislupaa.




Suomalaiseen silmään ranskalaiset vuotuiset juhlapäiväperinteet tuntuvat kovin ohuilta. Syynä on tietysti yhteiskuntien erilaisuus. Homogeenisessä suomalaisyhteiskunnassa kaikki juhlivat pääpiirteissään samanlaisin tavoin joulua, uutta vuotta, pääsiäistä, vappua ja juhannusta.

Ranskassa tapoja, ruokia ja perinteitä riittää. Siten mikään juhla ei erityisesti nouse suuremmaksi toista, poikkeuksena ehkä kansallispäivä ja uusi vuosi. Esimerkiksi joulu kestää käytännössä yhden päivän (25.12.) ja pääsiäiseen kuuluu vain yksi arkipyhä (pääsiäismaanantai).

Yksi syy Ranskan monimuotoisiin perinteisiin on tietysti maahanmuuttajaväestö, joka juhlii omia juhliaan kiinalaisesta uudesta vuodesta muslimien ramadaniin. Toisaalta Ranskan eri alueilla on myös voimakas paikallinen identiteetti: korsikalaisilla ja baskeilla on omat perinteensä ja omat ruokansa, bretagnelaisilla ja elsassilaisilla omansa.

Kolmas ulottuvuus on ranskalainen laïcité [la.i.si'te], julkisen ja uskonnollisen erottaminen, mikä on tärkeä arvo ranskalaisessa yhteiskunnassa. Ranskalaiset ovat usein lähes kauhuissaan kuullessaan suomalaisen valtion sekä luterilaisen ja ortodoksisen kirkon yhteyksistä, veronkanto-oikeudesta ja uskonnon näkymisestä kouluissa ja päiväkodeissa. Useimmille tapaluterilaisuuteen tottuneille suomalaisille kastejuhlat, rippijuhlat, kirkkohäät, hautajaiset ja kirkkopyhät ovat kuitenkin kulttuurisesti yhdistäviä perinteitä, eivät niinkään uskonnon tai kirkon juhlistamista. Kuvaava esimerkki ranskalaisen ja suomalaisen näkökannan erosta oli, kun joskus pääsiäisen tienoilla kyselin usealta ranskalaiselta, mikä on pitkäperjantain ranskankielinen nimitys. Kaikki pudistelivat päätään ja kertoivat, ettei heillä ole hajuakaan: "En tiedä, en mä ole uskovainen!".



sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Linkkivinkkejä Pariisiin

Sunnuntain iloksi muutamia linkkivinkkejä Pariisin-matkaa suunnitteleville.

1. Pariisin liikennelaitoksen nettisivut:



♦ Etusivulla on reittihaku, johon voi syöttää lähtö- ja pääteosoitteet tai -asemat, ja valita toivomansa liikennevälinevaihtoehto, tai etsiä eri vaihtoehtoja muilla perusteilla (esim. nopein reitti tai vähiten vaihtoja).
♦ Kulkumahdollisuudet Orlyn ja Charles de Gaullen kenttien ja kaupungin välillä.
Tiedot mahdollisista liikennehäiriöistä esimerkiksi lakon, sairaustapauksen, mielenosoituksen, epäilyttävän matkatavaran, itsemurhan, teknisen ongelman tms. sattuessa. 
Perustietoja turisteille englanniksi
Eri lippumahdollisuudet hintatietoineen (syystä tai toisesta esim. Navigo-kortti esitellään vain ranskaksi).


2. Vélib'-kaupunkipyörän nettisivusto


Ekologisin liikkumisvaihtoehto heti kävelyn jälkeen on tietysti pyöräily, jos vain Pariisin liikenteen sekaan pyörällä uskaltaa ujuttautua.


3. Shopping by Paris


Pariisin matkailutoimiston ja kauppakamarin toimittaman sivuston ehkä paras ominaisuus on erilaisten shoppailureittien suosittelu ruokapaikkoineen erityyppisille shoppailijoille. Reittivaihtoehdot ovat Select (luksusmerkkejä Boucheronista Dioriin ja Vuittoniin),  Trendy (H&M:stä Acneen ja Kookaïhin), ajattoman elegantti Bobo Chic (Agnès B:stä Comptier des Cotonniers'iin ja Tara Jarmoniin), Creative (Muiden muassa tässäkin blogissa mainittu Merci) sekä Ethic Ethnic (eettisistä vaihtoehdoista ja eri kulttuureista kiinnostuneille).


4. Syötävää, juotavaa ja koettavaa


Ranskankielisellä sivustolla esitellään bobo-hipsterityyliin nuorekkaan dynaamiseen tyyliin erilaisia ulkoiluvaihtoehtoja cocktailbaareista ja ravintoloista konsertteihin, keikkoihin ja näyttelyihin.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Suomalaista intohimoa Orsayssa


Aurinko ei jaksa vieläkään paistaa Pariisin yllä, mutta onneksi tekemistä riittää myös sateen sattuessa. Sateinen lauantai tarjosi hienon tekosyyn poiketa Musée d'Orsayssa, eli Orsayn museossa.


Poika ja pyssy.


Orsayn museon pihaa vartioi sotilaiden lisäksi norsunpoikanen (Emmanuel Frémiet, 1824-1910).


Emme olleet ainoita, jotka olivat päättäneet viettää sateista lauantaita museossa. Pääsylippu kannattaa ostaa etukäteen netistä, silloin jono on yleensä hieman tai jopa paljon lyhyempi.


Orsayn museoon houkutteli Akseli Gallén-Kallelan "Suomalaista intohimoa" -nimellä kulkeva näyttely, joka on esillä museossa 7.2.-6.5. Gallén-Kallelat olen jo ehtinyt nähdä, mutta kyllähän suomalaista kulttuuria täytyy tukea, kun se kotikaupunkiin asti tulee vierailulle.



Näyttely ei ollut huono, esillä olivat kaikki tutut taulut ja vähän päälle. Näyttelyä myös taustoitettiin mukavasti - ranskalaisten museoiden helmasynti tuntuu nimittäin olevan kaikenlaisten selitysten ja taustoitusten unohtaminen. Tämä on erityisen ärsyttävää Clunyn keskiaikamuseossa ja quai Branlyn alkuperäistaiteen museossa, joissa kiinnostavaa romua riittää, mutta taustoitukset ovat lähinnä museovieraan yleissivistyksen varassa. 

Lauantaina aamupäivällä Gallén-Kallelalle varatut salit olivat hiljaisia. Lisäksemme huoneiden läpi pyyhälsi lähinnä jokunen japanilaisturisti, ja tulipa vastaan muutama suomalaisseuruekin.



Orsayn museorakennus oli alkujaan 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rautatieasema. Menneisyys näkyy edelleen rakennuksen lukuisista kauniista yksityiskohdista.




Pääsali.




Orsayn museo on kooltaan pienempi ja siten hallittavampi kuin Louvre. Pysyvissä näyttelyissä on silti paljon tunnettuja teoksia mm. Van Goghilta, Cézannelta, Gauguinilta, Degas'lta, Manet'lta, Monet'lta ja jopa Edelfeltiltä.



Saint Lazaren aseman tavoin Orsayn aseman yhteyteen rakennettiin vuoden 1900 maailmannäyttelyä varten suuri, 370 huoneen hotelli. Viisikerroksinen hotelli rakennettiin Orsayn aseman ympärille, rue de Lillen, rue de Bellechassen ja quai d'Orsayn varrelle. Hotellihuoneista on sittemmin muokattu näyttelysaleja museolle, mutta esimerkiksi tämä kuvan hotellin juhlasali on edelleen alkuperäiskunnossa.









Usvassa siintää Montmartre ja Sacré-Coeur.


Quai d'Orsay ja Seine.





Osoite: 62, rue de Lille
Metro: Solférino, Musée d'Orsay (RER C)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Pizzaperjantai

Tänään ei mennäkään ulos syömään, vaan herkutellaan perjantain kunniaksi ... einespizzalla!



Kyseessä ei ole mikä tahansa roiskeläppä, vaan Picardin tonnikala-tomaatti-mozzarella-pizza. Picard Surgelés on jännä ilmiö keittiöllään snobbailevassa Ranskassa: elintarvikekauppaketju, jonka myymälöissä on ainoastaan pakastealtaita. Myynnissä on laadukkaita eineksiä alkupaloista jälkiruokiin. Olen osallistunut usealle illalliselle, joissa jokin aterian osa tai jopa kaikki alkupaloista jälkiruokiin on ostettu Picardista, eikä kukaan nyrpistele nenäänsä.




Ranskalaisilla on metka tapa syödä pizzansa tulisen chiliöljykastikkeen kera. Olen siitä suomalainen, että kaipaan pizzaani selvää oreganon makua. Koskapa en ole kaupassa törmännyt pizzamaustesekoituksiin, pyysin niitä tuliaisiksi Suomesta poikenneilta vierailta.



torstai 26. huhtikuuta 2012

Pysäköintiä pariisilaisittain

Pysäköinti Pariisissa on oma taiteenlajinsa. Kun autoja on paljon ja tilaa vähän, pitää olla luova. Pariisi, taiteen kehto, taitaa luovuuden myös ratissa.

Huom.! Lukijat soveltavat oheisia vinkkejä käytäntöön omalla vastuullaan.

1. Bump parking
Pariisissa pitäisi tietysti osata taskuparkkeeraus kuin omat taskunsa, mutta se ei yleensä vielä riitä. Taikasana on bump parking, eli tilaa tehdään tönäisemällä omalla autolla eteen ja taakse pysäköityjä autoja enemmän tai vähemmän pehmeästi. Bump parkingin vuoksi ahtaaseen paikkaan kadun varteen pysäköidyn auton käsijarrua ei kannata jättää päälle, jotta auto joustaa tönäilytilanteessa ja pintavauriot jäävät vähäisemmiksi.

Esimerkki 1: Pysäköinti




Esimerkki 2: Liikkeelle lähteminen





2. Pysäköiminen risteykseen
Risteyksissä on usein näppärästi turhaa, tyhjää tilaa kahden suojatien välissä.


3. Muista hätävilkut
Hätätilanteessa pitää ottaa käyttöön hätävilkut.

Mahdollisia hätätilanteita:
- On tosi, tosi kiire. Tai ainakin hätäinen olo.
- Käväiset vain ihan pikaiseen ostamassa päivän patongin.
- Naapurin Pierre osui juuri kohdalle jalkakäytävällä ja kuulumiset pitää vaihtaa.

Näissä tilanteissa auto pysäytetään siihen missä ollaan. Hätävilkuista muut näkevät, että kyllä tässä periaatteessa tiedetään, ettei tähän oikeastaan saisi pysäköidä, mutta juuri nyt, tähän hätään, ei oikein löytynyt muutakaan vaihtoehtoa.


4. Pysäköintihallit
Kylmääkö ajatus auton jättämisestä kadun varteen säiden, bumpparkkeeraajien ja epävakaiden ohikulkijoiden armoille? Silloin kannattaa etsiä lähin autohalli. Lista ja kartta Pariisin autohalleista löytyy Pariisin kaupungin nettisivuilta.

Pysäköintihallin sijainti kannattaa tarkistaa kartalta, ettei käy kuten eräälle Johanille, joka pysäköi tänä aamuna Chaussée d'Antin - La Fayette -metroaseman portaikkoon.

Kuva Yahoo.fr

Tämä 26-vuotias mieshenkilö selitti erikoista pysäköintipaikkaansa AFP:lle seuraavasti:
"Aivan [suuaukon] edessä oli kyltti 'Pysäköinti Haussmann, suuret tavaratalot', ja kun portaikon edessä ei ollut estettä, erehdyin [luulemaan metron uloskäyntiä parkkihallin sisäänkäynniksi]. Kaikeksi onneksi portaikossa ei ollut ketään."

Mies puhalsi alkometriin nollalukemat.

--
Jännittäviä yksityiskohtia:
- Muiden muassa Yahoo.fr:n ja Le Parisienin mielestä oli perusteltua julkaista nettisivuillaan kuva, jossa auton rekisteri on näkyvissä (oheisesta kuvasta sen hienotunteisesti peitin).
- Kuva oli kuitenkin niin pieni, ettei siitä erottunut, mihin departementtiin auto oli rekisteröity, eli oliko kyseessä paikallinen kuski vai kenties maalaisranskalainen kaupungissa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Merelle eli "Il me semble que la misère serait moins pénible au soleil..."

Pariisissa on sataa roipottanut jo muutaman päivän putkeen. Haaveissa mieli pakenee jonnekin kauas, ulapan äärelle...

Ranskassa onneksi merenrantakohteita riittää niin lännessä, pohjoisessa kuin etelässäkin. Minua meressä houkuttelee vapauden tunne, suolainen tuoksu ja raikas tuuli, ei niinkään nahan grillaaminen rannalla maaten. Siksi suosikkini löytyvät Normandiasta, Bretagnesta ja länsirannikolta. Tosin kovin, kovin paljon on vielä näkemättä ja kokematta.


 Omaha Beach





Etretat 



Rannattomalla ulapalla on minuun vähän samanlainen vaikutus kuin tähtitaivaalla: Kuinka pieniä lopulta olemmekaan tässä omine tärkeilyinemme luonnon suuruuden rinnalla.

Tämä oivallus tekisi aika monellekin pariisilaiselle hyvää aina säännöllisin väliajoin. Seine ei ihan näytä riittävän tähän tarkoitukseen.



 Etretat



 Ile de Ré



St. Malo






sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

A voté !

Se on sitten presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestyspäivä. Ranskassa ei ennakkoäänestyksiä harrastella, joten ainoa mahdollisuus äänestämiselle on tänään. Ellei se syystä tai toisesta onnistu, äänestämisen on voinut siirtää etukäteen laaditulla valtakirjalla jollekulle toiselle samassa vaalipiirissä äänestävälle. Myös ulkoranskalaiset eri puolilla maailmaa äänestävät tänään.

Ranskassa äänestämään vuonna 2012 mielivien on pitänyt kirjautua joko asuinpaikkansa kaupungintalolla tai netitse viimeistään 31.12.2011.

Kirjautuneille äänioikeutetuille toimitettiin sitten postitse nimilipukkeet, yksi jokaista ehdokasta kohden.



Vaalipaikalla äänestäjä menee äänestyskoppiin, jossa hän sujauttaa valitsemansa nimilapun kuoreen. Suljettu kuori sujautetaan sitten äänilippaaseen, ja toimitsija hihkaisee vieressä: "(nimi) a voté !" eli "(nimi) äänesti!". Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut löytämään syytä hihkaisulle, mutta ranskalaiset tuntien se liittynee jotenkin Napoleoniin.


Äänestyslipukkeiden mukana toimitettiin brosyyrejä, joissa esiteltiin kaikki kymmenen ehdokasta.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Onnea lusikalla purkista

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Kohtasimme aamiaispöydässä kymmenisen vuotta sitten. Suolaisen aamiaisen ystävänä kauhistuin, kun joku siveli sinua leivälleen. Ajatuskin kuvotti: suklaapähkinälevite leivän päällä!

Päätin olla rohkea, pitää mielen avoimena, ja maistaa tätä amerikkalaiselta kuulostavaa erikoisuutta. Ensin ujosti leivän päällä, mutta hetken kuluttua jo lusikalla suoraan purkista lapioituna.

Siitä alkoi tämä pitkä ja kaunis yhteinen taipaleemme, oi Nutella!




Nutella saattaa olla alun perin italialainen keksintö, mutta vuosien saatossa Nutellasta on muodostunut Ranskassa varsinainen instituutio, ja ranskalaiset ovat nykyään maailman suurimpia Nutellan kuluttajia. Kolmessa neljästä ranskalaisperheestä syödään Nutellaa. Ranskalaiset syövät joka sekunti 2,7 kiloa Nutellaa, mikä tekee maan päiväkulutukseksi 230 tonnia tätä ruskeaa herkkua. Lisää tilastotietoja ja Nutellankulutuslaskuri täällä.


Nutellasta on moneksi.


Yhdysvalloissa, tuossa älykkäiden oikeudenkäyntien luvatussa maassa, perheenäiti haastoi Ferreron oikeuteen lukaistuaan Nutellan tuotesisällön purkin kyljestä. Rouvaa järkytti, että suklaapähkinälevitteessä oli paljon rasvaa ja sokeria.

Nutellan mainokset pistävät kieltämättä Nutella-faninkin silmään. Esimerkiksi oheisessa mainoksessa todetaan, että lapset tarvitsevat koulun jälkeen energiatankkausta välipalan muodossa. Sitten esitellään Ferreron Tasapainoinen Välipala (ja karppaajan painajainen): maitotuote (esim. jogurtti tai lasi maitoa), hedelmä/tuoremehu ja Nutellalla voideltu leipä. Näin tämä sokeriherkku ikään kuin solahtaa kätevästi osaksi tasapainoista ruokavaliota.





Mutta kukapa näitä mainoksia nyt ihan kirjaimellisesti ottaa. Kuten Ferrerosta riippumattomien Nutella-fanien perustamalla Nutella day -sivustolla todetaan:

"Nutella on enemmän kuin suklainen pähkinälevite. Nutella on elämäntapa!"



P.S. Jos joku Ferrerolta näkee tämän kirjoituksen, minulle voi mainospalkaksi vapaasti lähettää Nutellaa! Sitä paitsi jopa komean, suklaanvärisen kissani nimi on Ferrero. Kai siitä hyvästä pari purnukkaa voisi irrota...?

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Aasiakaspalvelua pariisilaisittain

Ranska ja erityisesti Pariisi tunnetaan arrogantista asiakaspalvelustaan. Tyly maine on vahvistunut lukuisissa mittauksissa; viimeksi Skyscanner-sivuston kävijöilleen kohdistamassa kyselyssä, jossa Ranska valittiin kaikista maailman maista turisteja kohtaan töykeimmäksi kohteeksi.  Pariisin töykeys jopa sairastuttaa etenkin japanilaisia turisteja siinä määrin, että syndroomalle on annettu nimi, Pariisi-syndrooma.

Oma arkeni ei pyöri turistikohteiden välittömässä läheisyydessä ja liikun yleensä yksin tai natiivien seurassa. Siksi en yleensä joudu kokemaan noita asiakaspalvelun tylyjä puolia. Olenkin pitänyt niitä lähinnä kulttuurienväliseen kommunikaatioon liittyvinä ongelmina.

Kaveripiirissämme on kuitenkin muutamia englantia äidinkielenään puhuvia, ja ikäväkseni olen huomannut, että kohtelu amerikkalaisporukassa liikuttaessa on aivan erilaista kuin ranskankielisellä porukalla liikuttaessa. On totta, että amerikkalaiset turistit osaavat olla erityisen ärsyttäviä. He käyvät keskustelunsa huutamalla paikassa kuin paikassa, kitisevät "eurooppalaisista tavoista" ja vitsailevat avoimesti karvaisista, haisevista ranskalaisista, ikään kuin ympäristö ei heitä ymmärtäisi. Näin yleistettynä.



Ranskalaiset taas - yleistettynä - pitävät amerikkalaisia typeryksinä, eivätkä ujostele näyttää sitä. Ikävä kyllä ranskalaisten kielitaito ei useinkaan riitä aksenttien erotteluun, joten kaikki englantia puhuvat irlantilaisista australialaisiin - ja myös ei-natiivit englantia puhuvat - saattavat joutua edustamaan amerikkalaisia. Tylytys on yleensä hienovaraista: silmien pyörittelyä, viileän hymytöntä asennetta tai heikkoa palvelualttiutta. Ero normaaliin on joskus hiuksenhieno, mutta se on havaittavissa. Aiheesta kiinnostuneita suosittelen kurkistamaan vuosia Ranskassa asuneen yhdysvaltalaisen Camillen blogiin, josta löytyy myös paljon muuta ranskalaisesta ruokakulttuurista kiinnostuneille, ravintola-arvioista resepteihin.

Suomalaisella porukalla liikuttaessa asiakaspalvelu on yleensä kohtuullista, ranskalaiset ovat yleensä korkeintaan ystävällisen kiinnostuneita puhumastamme oudosta kielestä. Toisaalta valitsen yleensä ruokapaikat niin, että vältämme turistirysät.

Päivänä muutamana, ollessani esittelemässä Pariisia suomalaisvieraille, nälkä sitten iski kesken kevyen shoppailurupeaman, matkalla Montparnassen tornilta Luxembourgin puistoon. Tarkoitus oli ensin napata täytetyt patongit jostain rue de Vaugirardin sandwich-myymälästä ja viettää pikniktuokio Luxembourgin puistossa, mutta lopulta sää oli niin sateinen, että päätimme etsiä ruokapaikan matkan varrelta.

Osuimme osoitteessa 41, rue de Vaugirard sijaitsevaan Le Doucet -brasserieen.


Agrandir le plan

Ensivaikutelma oli kohtuullinen. Baaritiskin takana oli useita nuorehkoja tarjoilijoita, jotka tervehtivät terhakkaasti. Yksi osoitti meille pöydän. Ruokalistoja ei kuitenkaan annettu.

Viitisen minuuttia kului, ja etsin itse meille ruokalistat. Kymmenisen minuuttia myöhemmin tarjoilija otti meiltä tilauksen (ranskaksi): pari toast-annosta ja salaatin. Ruokia odotimme sitten 45 minuuttia. Paikka oli puolityhjä ja kello oli noin kaksi iltapäivällä, joten pahin lounasryysis oli jo ohi. Hiljaisuutta katkaisi aika ajoin tarjoilija, joka kävi raivokkaasti paiskomassa ruokailuvälineitä, laseja ja lautasia tyhjiin pöytiin.

Kun annokset viimein saapuivat, toastit olivat nahkean haalean viileitä ja yksi niistä oli suorastaan mustalle karrelle palanut. Nälkä oli jo kova, joten söimme annoksemme lähes kokonaan, pahimmin palaneet osat jäivät tietysti lautaselle.

Kun tarjoilija sitten saapui noukkimaan lautasia, hänen tervehdyksensä (englanniksi) oli "hi, you ready?". Vastasin (ranskaksi), "kyllä kiitos, mutta valitettavasti jouduimme pettymään toastiinne". Selitin, että lämpimät leivät olivat haaleita ja toinen leivistä täysin palanut. Tarjoilija väitti, ettei leipä ollut palanut, vaan musta kohta oli viikunahilloa (!). Pieni mutta raivokas baskeripää minussa heräsi. Viereisistä pöydistä seurattiin kiinnostuneina, kuinka käsillä huitoen keskustelimme tarjoilijan kanssa  periaattellisista kysymyksistä, kuten hiiltyneisyyden ja hillon eroista sekä siitä, kuuluiko toastin olla haalea vai lämmin. Itseäni tilanne melkein nauratti, mutta toisaalta tarjoilijan tyyli jankuttaa vastaan ilmiselvässä tilanteessa oli jokseenkin ärsyttävä.

En todellakaan ole mikään elämäntapavalittaja, päin vastoin, mutta kuten Camille yllä linkittämässäni blogikirjoituksessaan toteaa, huonoa kohtelua ei ole tarpeen sietää. Hiiltynytkin leipä olisi mennyt, jos asiakaspalvelu olisi muuten ollut kohteliasta tai edes tehokasta. Ymmärrän kyllä, että turisteja on helppo kohdella miten sattuu, sillä turisteista harvemmin muodostuu kanta-asiakkaita. Toisaalta monikulttuurisessa miljoonakaupungissa ei olekaan enää niin helppoa erottaa, kuka palaa huomenna kotiinsa ja kuka asuu kaupungissa pysyvästi.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Myyrä! / La petite taupe!

Olen tässä blogissa aikaisemmin vuodattanut tuskiani Ranskan postilaitosta kohtaan. Kun kaupoilla kiertely on nyt kuitenkin vielä postiasiointia tuskallisempaa turistien ja hitaiden kassojen vuoksi, shoppailen silti yleensä netissä. Yritän yhä löytää ideaalia vaihtoehtoa erilaisten toimitustapojen kesken.


Netin syövereistä löytyi toimintaohje nimeltämainitsemattoman kuljetusfirman kuljettajille.


Parisen viikkoa sitten uhrauduin testaamaan - luonnollisesti puhtaasti tutkimuksen nimissä - kahta eri kuljetusfirmaa, Ranskan postin Colissimoa ja UPS:ää.



Nettikaupan paketista kuoriutui Myyrä!

Molempien pakettiseuranta sujui moitteettomasti ja paketti ilmoitettiin molemmissa toimitettavaksi samana päivänä, muutaman päivän kuluttua tilauksen tekemisestä. Niinpä istuin kotona odottamassa postimiestä. Jännitykseltäni en ehtinyt edes suihkuun. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Paitsi vaimea koputus. Niin vaimea, etten tajunnut sen kuuluvan ulko-ovelta ennen kuin oli liian myöhäistä, ja koputtaja oli ehtinyt paeta hissiin. En vieläkään tiedä, mikä sai mysteerikoputtajan koputtamaan ovikellon soittamisen sijaan.


Kun oikea koko on S, mutta S-koot ovat lopussa ja Myyrä on saatava, niin tilataan M, sillä vaatteessa on aina hyvä olla kasvunvaraa.

Illalla näin sitten pakettiseurannasta, että Collissimon mielestä vastaanottaja ei ollut paikalla - ilmeisesti mysteerikoputtaja oli siis Colissimolta - ja UPS:n kuljettaja ei ollut päässyt sisään edes alaovesta, vaikka heille koodi oltiin toimitettukin. Colissimon oli siis määrä vierailla uudelleen seuraavana päivänä ja UPS odotti, että toimittaisin heille koodin puhelimitse tai sähköpostitse.


One Green Elephant.

Soittoni jälkeen UPS toimitti paketin - jakaja osasi jopa soittaa ovikelloa. Colissimoa ei kuitenkaan kuulunut seuraavana päivänä, vaikka pakettiseurannan mukaan paketti oli valmis toimitettavaksi. Parin päivän kuluttua saapui postilaatikkooni (!) kirje, jossa kerrottiin, ettei Colissimon jakaja kyennyt löytämään oikeaa osoitetta. Sikäli hämmentävää, että samainen jakaja oli jo kertaalleen ovella ilmeisesti käynyt koputtelemassa ja todennut, etten ollut paikalla.

Hitusen turhautuneena soitin kirjeessä olleeseen numeroon, josta hieman hitaasti artikuloinut naishenkilö kertoi, ettei nimeäni lukenut tarpeeksi suurella alaoven summerissa ja ulko-ovessa. Niinpä kiinnitin molempiin sukunimeni entistä suuremmalla fontilla. Vaan jakajaa ei kuulunut. Tässä vaiheessa loppui mahdollisuuteni kotipäivystykseen. Olin vakuuttunut, että Colissimon jakaja oli avannut paketin ja ihastunut (ymmärrettävästi!) Myyrä-paitaan, eikä siksi aikonutkaan toimittaa koko pakettia.


Löysin viimein etsimäni keskisinisen kynsilakan O.P.I:lta.

Tarinalla on onnellinen loppu: sain kuin sainkin Myyräni käsivarsilleni. Eräänä iltana postilaatikosta nimittäin löytyi lappu, jossa Colissimo kertoi poikenneensa. Koska en ollut ollut kotona, voisin noutaa paketin...postitoimistosta!

Jos tämä olisi muotiblogi, kertoisin tässä, että olen Ranskassa asuessani ihastunut nuorten japanilaisturistien tyyliin. Japanilaiset ja eteläkorealaiset onnistuvat usein olemaan tyylikkäitä sortumatta yksitoikkoisuuteen tai turhan varmoihin valintoihin - tai toisaalta ylimääräiseen trendikikkailuun.





sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Oranssi toppatakki vai mustavalkoinen järvi?


Easyjet kauppasi Pariisin metroissa parisen vuotta sitten lentojaan Helsinkiin oranssin toppatakin kuvilla (esimerkit tässä ja tässä). Metrokäytävillä törmäsi siis vierekkäin oranssiin toppatakkiin (Helsinki), kameliin (Agadir) ja varvassandaaliin (Malaga). Siitä sitten arpomaan mikä kohde olisi kiinnostava. Easyjet on sittemmin lakkauttanut Pariisi-Helsinki-lentonsa, luultavasti tosin kampanjasta riippumattomista syistä.

Easyjetin kampanjan tarkoituksena oli tietysti lähinnä mainostaa halpoja hintoja ja tuoda tunnettuutta lentoyhtiölle itselleen, ei niinkään mainostaa Suomea tai Helsinkiä. Silti mainos oli ärsyttävä, sillä keskivertoranskalainen tuntuu uskovan, että Suomessa on vain ikuista jäätä, pimeyttä ja kylmyyttä. Minuakin on useammin kuin kerran onniteltu ilmastopakolaisuudestani; pääsinhän leppeään ilmastoon suoraan ikijään syleilystä. "Vaikka onhan Pariisissakin ihan kauhean kylmää ja pimeää talvisin!", muistaa moni vielä lisätä.

Kuluneella viikolla törmäsin sitten näihin kuvan tunnelmallisen taiteellisiin mustavalkomainosjulisteisiin:





Kuvat ovat tyylikkäitä, kauniita ja ajattomia. Ne eivät itsessään tosin puhu mitään juuri Suomesta. Lapsia ei tunnista tyypillisiksi suomalaisiksi pellavapäiksi ja rantakuvat olisi voitu hyvin napsia Ranskassakin.

Huvikseni kaivoin Matkailun edistämiskeskuksen sivuilta kampanjan päämäärät:


"Silence, please
Vastapainona arjen kiireelle ja kiihtyvälle elämänrytmille Suomesta löytyy hiljaisuutta ja tilaa hengittää, jopa kaupungeissa. Matkailija saa ottaa rennosti, mökkeillä, saunoa ja nauttia puhtaasta luonnosta. Tuotteita esim. mökkeily, sauna, luonto- ja hyvinvointipalvelut." 


"Tärkeimpänä tehtävänä on saada Suomi mukaan aikaisemmin suunnittelu- ja haaveiluprosessiin ja lisätä Suomen tunnettuutta haluttavana matkakohteena."




"Hiljaisuuden kauneus"

Jos julistekampanjan päämääränä on tuoda kuvaa Suomesta vastapainona arjen oravanpyörälle, sijoitus metrokäytävien seinille on ainakin onnistunut. Métro, boulot, dodo -rytmin riuduttaman työmatkalaisen katse pysähtyy räikeiden rättimainosten keskellä tyynen tyylikkääseen mustavalkoiseen julisteeseen, ja mieli matkaa kauas lomalle. Toisaalta kuvissa itsessään ei ole mitään, mikä saisi kaipaamaan juuri Suomeen. Ranskassakin on maaseutua, hiljaisuutta ja rannalla leikkiviä lapsia. Mutta ehkäpä joku kaiken jo kokenut hipsteribobo haluaa poiketa euroineen myös Suomessa.



lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kitschiä korsikalaisittain - Le Temple

Ruokailu on vain osa ravintolaelämystä. Jos tarkoituksena on vain tankata, voi yleensä yhtä hyvin jäädä kotiin.




Ruokailin ensimmäistä kertaa aivan République-aukion tuntumassa sijaitsevassa Le Templessa kolmisen vuotta sitten. Ihastuin paikkaan tuolloin ikihyviksi: psykedeelinen kitsch-sisustus marilyneineen ja leopardikuvioineen, ylikorostetun korsikalaisittain käyttäytyvä henkilökunta ja tietysti ruoka ja juoma tekevät tästä paikasta elämyksen, joka ei jätä kylmäksi.



Olen vienyt huumorintajuisia Pariisissa vierailevia tähän ravintolaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Osa on ihastunut paikkaan kuten minäkin, osalle tämä elämys on ollut hieman liikaa.



Ruoka on yleensä ollut hyvää, mutta aika lihavoittoista. Kasvissyöjille vaihtoehtona on lähinnä vuohenjuustocanneloni. Jos lihaisa ruoka ei maistu, kannattaa tässä ravintolassa poiketa nauttimassa tunnelmasta vaikkapa tyttöjen kesken aperitiivilla.

Ravintola on melko hinnakas: pääruoka maksaa parisen kymppiä, jälkiruoka noin kympin. Hinnat saattavat myös vaihdella ilman näkyvää syytä: joskus vaikkapa kahvi maksaa yli kaksi euroa, joskus alle. Jos hinta maksuhetkellä vaikuttaa erikoiselta, kannattaa toki pyytää erittelyä. Minulle nämä liukuvat hinnat ovat tosin olleet vain osa paikan charmia, kertaakaan en ole tuntenut joutuneeni huijausyrityksen kohteeksi. Päin vastoin, painettujen ja muovitettujen ranska-englanti-ruokalistojen  ilmestyminen Le Templeen jokin aikaa sitten oli minulle melkeinpä pettymys, joka toi elämystä lähemmäksi tavanomaisuutta.


Marilynin mukaan nimetyssä cocktailissa oli mm. vadelmaa, samppanjaa ja  Cointreau-likööriä.

Ravintolan erikoisuus on kir châtaigne eli  kastanjakir.


Korsikalainen lautanen erilaisine porsasleikkeleineen.


Entrecôtea ja perunoita.


Sensation du Temple: ankkaa, hanhenmaksaa, salaattia ja viinimarjoja.

Yleensä viiniä maistatetaan asiakkaalla ennen lasiin kaatamista. Café le Templessa tarjoilija iskee pullon pöytään ja julistaa: "Korsikalainen viini on aina hyvää!"

Kakkupöytää vartioi vanhapari.


Marilyn-teema jatkuu café gourmand -jälkiruoka-annoksessa.


Le Templen café gourmand sisälsi tällä kertaa kahvin lisäksi suklaamoussea, omenahyytelöä, marenkista îles flottantesea ja likööriä.




Osoite: 87, rue de Turbigo
Metro: Temple/République

Illallispöytä kannattaa varata etukäteen, tosin ainakin ennen klo 20 tilaa on yleensä vielä varaamattakin.